Pieni putous. Mä olen niin kovin väsynyt. Kaikki on hyvin ja olen itse valintani tehnyt. Siksi tuntuukin siltä, ettei ole oikeutta valittaa omaa väsymystään kellekään. Ystävillä on omiakin murheita, sellaisia oikeita ja paljon suurempia. Itse kuitenkin tiedän, että oma väsymykseni katoaa sitten, kun elämä asettuu. Ja kun kuitenkin olen onnellinen tässä ja nyt. Ei se tarkoita silti sitä, etteikö olisi tosi vaikeaa.

Vaikeaa. On. Monin tavoin. Ymmärtäkää, ystävät, että mä en jaksa olla teitä varten, vaikka tiedän, että pitäisi. Siitä kuitenkin omatunto kolkuttaa. Enkä hae synninpäästöä keltään, tietenkään: selittelen vain. Kyllä mä vielä joskus jaksan, jos jaksatte odottaa.