Neljäs työpäivä alkoi juuri. Olen tositositosi väsynyt, mutta nyt myös semisti innoissani uusista haasteista. Toisaalta kylläkin myös kauhuissani siitä, miten paljon opittavaa vielä on, ennen kuin minusta on oikeasti hyötyä täällä kenellekään. Tiistaina pääsin jo tekemään vähän jotain etäisesti hyödyllistä, mutta niin pienen rippusen, ettei sitä kannata paljon mainostaa. Eilen käytiin jo Helsingissä ja loppuviikoksikin on niin paljon ohjelmaa, että hirvittää.

Ei mulla mitään asiaa nytkään ollut. Odottelen kollegaa toimistolle, jotta voidaan aloittaa työt. Tänään käydään läpi asiakkaita ja niiden järjestelmiä, joten muistiinkin pitäisi varmaan jäädä jotain muuta kuin suhinaa. Iltaisin olen ollut niin väsynyt, että tiistaina melkein itketti, kun piti lähteä kauppaan enkä olisi jaksanut. Porkkanana toimi onneksi BB:n 24/7, joka käytiin samalla noutamassa liikkeestä. Mun omalla koneella ei netti-BB näy, joten piti valita kaapeliversio. Ihan hyvä siksikin, että jos mulla olisi ne tunnukset, en malttaisi varmaan tehdä töitä ollenkaan.

Työpaikka vaikuttaa ihan mukavalta. Kahvia saa niin paljon kuin jaksaa juoda (tärkein ensin!) eikä tarvitse tapella siitä, kuka sitä keittää ja kenen vuoro oli tuoda kahvipaketti ja entäs kun toi yks joi tänään jo neljännen kupin eikä oo maksanut siitä. Töitä saa tehdä tosi itsenäisesti, mutta apuakin on tarjolla, jos sellaista tarvitaan. Tai siis KUN, enhän mä vielä oikeasti yhtään mitään osaa. Paitsi käydä tupakalla, juoda kahvia ja haahuilla toimistolla kuin päätön kana. Mut on otettu vastaan tosi kivasti. Heti maanantaina oli työvälineet odottamassa ja perehdytys oli kattava ja huolellinen. Työkaverit on olleet ystävällisiä ja mukavia ja ennen kaikkea ilmapiiri toimistolla on rento eikä ollenkaan sellainen takakireä kuten edellisessä työpaikassa. Työajat on aika vapaat ja etänä saa tehdä niin paljon kuin haluaa. Kukaan ei kyttää ja kyräile. Oikein hyvä.

Tärkeä on jäänyt vähän huomiotta, kun olen puhunut vain itsestäni viime päivät. Nolottaa.

Mutta nyt se kollega tuli. Oppimaan siis.