Voi vittu, muuttaminen on ihan perseestä! Olenko jo muistanut mainita sen riittävän monta kertaa? Ehkä mainitsen vielä kerran, varmuuden vuoksi: Muuttaminen on ihan perseestä.

Tänään saimme avaimet uuteen kotiin. Tänään minusta tuli persereikäläinen. Tänään multa paloi käämi. Tänään onnistuin melkein ärsyttämän Tärkeänkin. Jännittävä päivä siis.

Olemme kantaneet uuteen kotiin nyt henkilöautollisen minun tavaroitani ja pakettiautollisen Tärkeän tavaroita. Molempien entisissä asunnoissa on vielä kuitenkin paljon roinaa odottamassa huomista ja ylihuomista. Ja mä olen saanut muuttamisesta tarpeekseni jo aikapäivää sitten.

Uusi asunto ei kirkkaassa päivänvalossa tyhjillään tänään näyttänytkään enää kamalan kivalta. Seinät ovat täynnä taulukoukkuja ja reikiä, joissa ilmeisesti on joskus ollut taulukoukku tai koivuhalko. Siis emmental-seinät. Ei siis sittenkään tyhjää seinätilaa, kun jäljet on saatava peitettyä jollain. Jee. Muovimattolattia on kolhuilla ja ikipaskatahroilla. Ei siis sittenkään matotonta elämää. Jee. Mutta tämä on nyt meidän uusi kotimme ja tähän on tyytyminen. Kai näihin puutteisiinkin tottuu, jos on pakko ja kun tässä kodissa saan kuitenkin asua Tärkeän kanssa. Tullessamme päivällä ensimmäisen rojukuorman kanssa tänne, minä kiukuttelin kuin uhmaikäinen mukula, kun harmitti niin se, että asunto ei ole kovin priimakunnossa. Tärkeä ei vaikuttanut erityisen ilahtuneelta känkkäämisestäni, mutta ei hermostunut. Piste hänelle siitä. Taisi olla suunnilleen sadasmiljoonasbiljoonas piste.

Viimeisiä rojuja tämän päivän muuttoerästä kannetaan parhaillaan sisään, mutta minä luovutin jo, koska en jaksa kantaa noin isoja tavaroita, heiveröinen pieni tyttö kun olen (Ei saa nauraa!). Lysähdin olohuoneen lattialle kaljatölkin kanssa ja penkaisin läppärin kouraan, jotta näyttäisin varmasti mahdollisimman ahkeralta enkä aiheuttaisi kantajissa minkäänlaista paheksuntaa. Netti toimii tietysti, se piti tarkistaa heti ensimmäisenä. Ja eiköhän tämä asuntokin asuttavaan kuntoon saada, kun yritetään.

Mutta kylläpä on selkä ja jalat kipeät! En jaksaisi enää yhtään askelta mihinkään suuntaan, joten onneksi sänky on lähellä. Yövymme siis jo tänään täällä meillä, uudessa kodissa. Hurjaa. Sauna on lämpiämässä, mutta minä en meinaa saunoa. Olen hikoillut tänään jo ennestään ihan tarpeeksi enkä pidä saunomisesta muutenkaan. Suunnitelmissani on keskittyä lähinnä kaljanjuontiin. Huomenna ehtii toipua kaljastelusta siinä välissä, kun ajetaan Persereiästä Jyväskylään.

Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu. Olen vain nyt liian väsynyt olemaan kovin iloinen mistään muusta kuin siitä, että jääkaapissa on vielä kolme olutta ja muutaman metrin päässä toisessa suunnassa on sänky. Ja ennen kaikkea siitä, että Tärkeä on täällä mun kanssani. Saa nähdä, jaksanko tänään edes ripustaa verhoja ikkunaan vai nukunko tyylikkäästi takapuoli vilkkuen ikkunasta naapuritaloihin asti. Ehkäpä Tärkeässä on vielä sen verran virtaa, että se jaksaa. Vaikka en saisi kyllä sitä vaatia: Tärkeä on ollut niin huikean ahkera ja reipas ja jaksanut muuttohäsläämisen lisäksi sietää kiukuttelevaa avovaimoa, että on varmasti ansainnut vuoden (tai vuosisadan... tai saman tien oikeastaan vuosituhannen) mies -arvonimen.

Niin, avovaimo. Se minä taidan olla. Ja loputtoman onnellinen siitä, että kelpasin sellaiseksi. Voi kunpa vaan jaksaisin olla tarpeeksi hyvä siinä tehtävässä.