Olipas se kiva päivä, vaikka ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Voitte varmaan arvata, montako leffaa tänään olen katsonut ja paljonko on löylyä heitelty. Jep. Muuta kivaa olen kyllä tehnyt.

Ex pyrähti iltapäivällä käymään ja laittoi mun uutta kaukosäädintä kuntoon, kun itse olen ihan kädetön sen kanssa. Nyt toimivat laitteet taas vähän paremmin ja nappuloista painelemalla tapahtuu sitä, mitä pitääkin. Lounasseuraakin sain eksästä, kävimme pitsalla lähipitseriassa. Minä jaksoin noin kolmasosan omasta lätyskästäni enkä olekaan tänään syönyt sen lisäksi muuta kuin muutaman kourallisen karkkia. Pitsamätöstä tuli suorastaan huono olo, vaikka aikaisemmassa elämässäni kokonaisenkin sai menemään ihan vaivattomasti. Ruokahalut on siis kyllä aika paljon pienentyneet eikä mulla vieläkään ole yhtään nälkä. Ei haittaa. Jonkin aikaa vielä juteltiin ja öllöteltiin vatsat killillään täällä mun luona ennen kuin eksä viiletti takaisin kissojen luokse kotiinsa. Hyvä mieli siitä jäi. Toivottavasti toisellekin osapuolelle. Onneksi omaisuudenjakotappelut ja muut kärhämät ovat nyt ohi, ainakin toivon niin. On paljon mukavampi olla hyvissä väleissä ja kavereita. En tiedä, onko mun päässä joku oleellinen osa vinksallaan, kun yritän pysyä entisten kanssa väleissä eron jälkeenkin. Ymmärtääkseni se ei ole kovin yleistä. Aika harvoihin mun eroamisiin tosin liittyy mitään sen kummempaa draamaa, joten ehkä siinä on selitys.

Ilta on sujunut perinteisesti netissä hortoillen. Eilisen lähes täydellisen hiljaisuuden jälkeen tänä iltana tuntui koko maailma olevan linjoilla yhtä aikaa. Kävin monta mukavaa ja mielenkiintoista keskustelua ja eräs yllättävimmistä päättyi siihen, kun minulle hyvänyöntoivotusten ohessa sanottiin: "sulla on kauniit silmät :)". Huh! Äimistyin niin, etten oikein saanut sanaa suustani, tai näppäimistöltä.

Rakkahin Neiti Minkkinen on ilahduttanut minua tänä iltana jo kahdella puhelulla ja kolmaskin on ilmeisesti tulossa jossain vaiheessa. Siellä ollaan vappufiiliksissä ja Loviisa-raukkaakin sentään muistetaan ilonpidon keskellä. Voi hitsi, että mulla on ikävä taas kaikkia ystäviä! Terveisiä vaan pääkaupunkiseudun jaostolle! Syksyllä sitten, vai mitä? Tai siis sitä ennen myös, tietysti. Kyllähän mä siellä varmasti tulen käymään kerran-pari ennen muuttoani.

Päivään on mahtunut myös monta sellaista onnellista hetkeä, kun olen vain lojunut silmät ummessa sohvalla (Taidan kirjoittaa sohvastani suorastaan luvattoman paljon, mutta kyllähän te tiesittekin sen, että vietän noin 8 tuntia joka päivästä sillä röhnöttäen.) ja kuunnellut musiikkia. Ollut ihan hiljaa, kuunnellut tarkasti jokaisen kitaran vingahduksen ja laulunsanan jotenkin täydellisen tyytyväisenä. Niinä hetkinä mieleen ei ole mahtunut yhtäkään ikävää asiaa, stressinhiventäkään. Voi kunpa elämä voisi olla koko ajan sellaista.

Hihityttää.