Tärisyttää, tuskanhiki tipahtelee hiusten latvoista, vaatteet ovat hiestä märät.

Taas kipukohtaus, aikamoinen. Otin lääkkeen heti ensimmäisten oireiden ilmaannuttua, mutta sen vaikutuksen alkuun meni reilu vartti, jossa ajassa kivut ehtivät voimistua niin helvetillisiksi, että en enää ollut edes täysin tajuissani. Kaikissa asennoissa sattui niin saatanasti, että en pystynyt muuhun kuin makaamaan sikiöasennossa keskellä olohuoneen lattiaa imuri kainalossani ja ynisemään. Tuntui niin epätoivoiselta, että hetken aikaa pohdin, soittaisinko Tärkeälle töihin, sairaanhoitaja-ystävälle vai saman tien hätäkeskukseen, mutta puhelin oli liian kaukana enkä oikein päässyt jaloillenikaan. Enkä olisi varmaan saanut kovinkaan montaa ymmärrettävää sanaa suustani. Tiesin kyllä, että pian helpottaa, mutta jotenkin sellaisissa kovissa kivuissa hämärtyy jo järkikin. Sitten lääke alkoi vaikuttaa, aivan silmänräpäyksessä, kuin napista painaen. Olo meni aivan veteläksi ja helpotus oli niin valtava, että purskahdin itkuun. Hädin tuskin kykenin jatkamaan imuroinnin loppuun ja naapuritalojen ikkunoista on varmasti ollut jännittävää seurata, kuinka takkutukkainen ja punakka eukko heiluu imurin kanssa päällään läpimärkä trikoopaita ja -housut rääkyen samalla vuolaasti. Nyt on silmät punaiset ja nenä tukossa, mutta ihan sama. Ihan sama, vaikka käsi irtoaisi, kunhan ei enää koske. Onpa tyytyväinen olo. Toisaalta kylläkin myös niin vetelä ja voimaton, etten jaksa lähteä kirpputorille, jonne olin ajatellut työpäivän jälkeen mennä käymään. Onneksi en ehtinyt sinne ennen kuin kohtaus tuli! Ja onneksi mulla on jo maanantaille aika työterveyteen. Josko siellä saataisiin tämä asia etenemään.

On ollut monta ajatusta, jotka olisi pitänyt kirjata tänne muistiin, mutta tunnelma on aina ehtinyt muuttua sopimattomaksi sille. Väärän tunnelman aikana ei synny oikeanlaista tekstiä enkä siksi halua väkisin yrittääkään. On vain pitänyt kertoa jo monta kertaa, miten hyvin kaikki on. Töissä olen ihan pihalla melkein kaikesta, kuten asiaan kuuluu, mutta olen myös tosi innoissani uusista haasteista ja siitä, että pääsen oppimaan uutta. Entisessä työpaikassa ei viimeeksi kuluneen vuoden aikana ollut juuri muita haasteita kuin se, kuinka pystyisi hillitsemään itseään, kun tekisi mieli heilauttaa kirvestä tiettyjen henkilöiden lähettyvillä.

Ja Tärkeä on tärkeintä maailmassa. En vain aina tämän kaiken muun sählingin keskellä muista sitä tarpeeksi hyvin osoittaa sille ja tänäänkin riipaisin hernesopat sieraimeen syystä, joka ei millään lailla liittynyt Tärkeään, mutta kun kiukuttelulle ei sattunut olemaan muutakaan kohdeyleisöä, se reppana joutui viattomana uhriksi. Mutta se on niin mahdottoman kiltti, ettei se ole ansainnut tällaista vinkuvonkuvalittajaa. Se pitää musta huolta ja tekee paljon asioita mun mieliksi, joustaa ja ihan selvästi panostaa tähän juttuun. Se tuntuu musta tosi hyvältä.

Viikonloppu edessä. Taidan hakea vesimelonia jääkaapista ja mönkiä peiton alle. Hyvät pyhät kaikille!