Läheiset tietävätkin, miten tuskallinen prosessi mulle on ollut löytää sopiva kampaaja. Vakikampuri jäi Jyväskylään eikä suostunut muuttamaan mun mukaani, vaikka pyysin (Outo!) eikä auttanut muu kuin ruveta etsimään uutta täältä Pers.. Lahdesta. Tutkin netin tarjontaa ja kyttäsin tien varsilla sangen runsaslukuisina esiintyvien kampaamoiden ikkunoista sisälle. "Eläkeale 15 %" -kyltit eivät saaneet minua täysin vakuuttumaan, joten rupesin olemaan jo lievästi epätoivoinen, kunnes lopulta alistuin ja kysyin vinkkiä kaverilta. Kampaamon nimi ei herättänyt kovin suurta luottamusta ja epäilin palaavani tänään takaisin kotiin paperipussi päässäni, mutta päätin silti ottaa riskin. Jos vaihtoehtona on kahden sentin hiirenharmaa tyvikasvu, saa mennä jo aika pahasti perseelleen, jotta kampaamokäynnin jälkeen näyttää vielä nolommalta.
No mutta hitto!
Tyvet saatiin hienosti piiloon ja tällä kertaa puoli otsaakaan ei ollut mustasta hiusväristä harmaana, kuten yleensä. Vähän sitä töhryä jäi, mutta noin 80 % vähemmän kuin ennen. Ja hei, kattokaa tuota punaista! Kerrankin se on oikeasti punainen eikä mikään "punainen". Haalistuu toki varmaan viikossa, mutta nyt se on edes heti alkuun tuollainen kirkas ja erottuu mustan joukosta. Aiemmin on saatu aikaan lähinnä sellaisia mahonkiaiheisia sävyjä. Voi että mä olen tyytyväinen! Sitäpaitsi tämä värikäsittely maksoi noin kaksikymppiä vähemmän kuin mihin olen Jyväskylässä tottunut ja aikaakin kului vähemmän, kun kampaajatyttö osasi laittaa tyvivärin ja raitavärin yhtä aikaa hautumaan eikä ensin toista ja sitten toista. Tuonne menen vielä uudestaankin, ihan varmasti.
Riemastuin kampaamokäynnistä niin kovasti, että päätin kirmata ydinkeskustan läpi kotiin, vaikka tämä reittivalinta tuottikin kotimatkaan ainakin sata metriä lisää käveltävää. Suunnittelin käyväni ostamassa jonkun hömppälehden ja meikkikynän (jota oikeastikin tarvitsisin, mutten ikinä muista ostaa), mutta en sitten jaksanutkaan lähteä etsimään sopivaa ostopaikkaa. Laukkasin vain keskustan läpi idioottimainen hymy naamallani paistaen.
Noin lennokkaasti mentiin.
Ja hei, tiedättekö mitä? Musta tuntuu, että minusta ja Lahdesta tulee vielä hyviä ystäviä. Tässä ihan meidän kotikulmilla on paitsi monta vaatekauppaa ja kaikki muutkin tarpeelliset palvelut, myös kirpputoreja. Joo! En olekaan päässyt käymään sellaisessa vuosikausiin, kun entinen koti sijaitsi niin tyhmässä paikassa eikä Jyväskylässä taida muutenkaan kauhean paljon kirppareita olla. Mutta nyt sitten lipsahdin käymään. Useammassa.
Minähän kävin viime perjantaina hypistelemässä erästä alennuksessa ollutta laukkua, kun oltiin ystävien kanssa ostoksilla (Siitä oli maininta aiemmassa postauksessa.). En sitten ostanut ja sekös harmitti. Eilen piti vielä käydä kurkkaamassa, olisiko se veska vielä sattunut odottamaan minua kaupassa, mutta eihän sitä siellä tietenkään enää ollut, ainoa kappale kun oli ja puoleen hintaan. Mutta nyt minua odotti kirpparilla lähes samanlainen (saman valmistajan) laukku, aivan uudenveroisessa kunnossa, ilman ensimmäistäkään naarmua pinnassaan NELJÄLLÄ EUROLLA. Tämän löydön tehtyäni melkein jo odotin, että joku rääkäisee "Aprillia!" ja nauraa räkäisesti hyväuskoisuudelleni, mutta kukaan ei edes pienesti virnuillut vielä siinäkään vaiheessa, kun kiikutin laukun kassalle. Säästin tässä nyt sitten melkein kolmekymppiä, mitäs siitä sanotte? Ostin myös paidan, jonka äsken päälle kiskaistuani totesin, että sitä voi käyttää varmaan aikaisintaan tammikuussa, kun tämän kesän rusketusraidat ovat hiipuneet. Hyvältä vaikutti kyllä muuten.
Tuossa vaiheessa villiinnyin sitten lopullisesti ja lipsahdin jotenkin puolivahingossa sisään kotikulmilla sijaitsevaan konditoriaan ja ostin sieltä herkkuja. Vaaka oli kylläkin tänä aamuna sitä mieltä, että kaikki kaloreita sisältävä aines olisi syytä pitää kaapissa tai mieluiten kaupassa, mutta minkäs minä sille voin, että siellä oli myymässä sellainen herttainen vanha täti, joka ihan viattomasti kertoi, että korvapuustit ovat hyviä ja että monet ostavat näitä juustosarvia ja ohops, kun molempia sattui olemaan enää kaksi jäljellä. Tietysti piti ostaa. Oijoi. Syötän puolet Tärkeälle, kunhan se tulee kotiin, niin voidaan sitten turvota yhdessä. Jaettu kilo on paras kilo. En sentään vahingossa livennyt kaljalle tai varsinkaan syömään, vaikka nämäkin vaihtoehdot kajastivat mielessä eräässä tietyssä hysterian vaiheessa. Vaikka en minä oikeastaan juuri nyt jaksa edes miettiä, mitä vaaka sanoo. Kyllä lomalla pitää saada syöpötellä ja porkkanoita ehtii järsiä syksylläkin. Nimittäin vielä ei ole syksy, koska minä olen lomalla, muistakaa se!
Hei Lahti, mä tykkään susta.
Kommentit