Tänään alkoi uusi elämä. Ex muutti aamulla pois tavaroineen ja jäin yksikseni uskomattoman törkyiseen ja lähinnä kaatopaikkaa muistuttavaan asuntoon. Asuntooni. Minun. Mun kämppä. Kukaan ei enää tule "meille": joku saattaa tulla "mun luo". Koska sen oppisi?

Nurkassa rapsahtaa, se on varmaan jompikumpi kissoista. Niin, paitsi ettei ole. Kissat ovat exällä ja minä olen yksin. Ei kissoja. Ei ketään. Minä vain. 80 neliötä minun asuntoani vailla muita asukkaita. Minun makuuhuoneeni, minun sohvani, minun saunani. Minun. Omituista.

Täällä on kauhean autiota, vaikka ihan hirveän paljon tavaraa ei lähtenytkään exän mukaan. Ihan kuin kaikuisikin. Vai kuuluuko pään sisältä ääniä? Ehkäpä. Joko tulin hulluksi?

Olen ollut tosi reipas tänään. Heräsin jo kahdeksalta, kannoin exän kanssa tavaraa muuttoautoon, itkeä pillitin sohvalla, ikävöin kissoja, imuroin, pesin lattiat, hinkkasin sohvan puhtaaksi, pesin tajuttomat määrät pyykkiä, vaihdoin lakanat sänkyyn, pesin vessan, pesin saunan ja pesuhuoneen, järjestelin ihan kaikki tavarat paikoilleen (Sitä ei lasketa, että keittiön työtasolla on vielä jotain epämääräistä roinaa, eihän?), kävin ruokakaupassa ja vihdoinkin hakemassa ne puolitoista viikkoa sitten tilatut uudet hifi-laitteet. Välissä ehdin myös vähän kiukutella ystävälle. Nyt voinkin siis huudattaa Smashing Pumpkinseja niin, että saan ensi viikkoon mennessä häädön. Ilman ystäviä olisin totaalipulassa enkä varmaan olisi tänään tehnyt muuta kuin voihkinut nenäliina kourassa sohvan nurkassa ja kieriskellyt itsesäälissä. En voisi olla kiitollisempi siitä, että saan tuollaista korvaamatonta apua.

Ostin laatikollisen kaljaa. Ihan vain, koska tuli lapsellinen olo kaupassa, kun tajusin, ettei ex kiellä enää minua ostamasta liikaa. Saan ostaa ihan niin paljon kuin huvittaa eikä kukaan kiellä, huikeaa! Ostin lisäksi itselleni tupaantuliaislahjaksi kimpun tulppaaneja, koska kukaan ei kieltänyt sitäkään. Ylihuomenna tili on tyhjä. Viimeistään. Mutta kun kukaan ei kieltänyt!

Kävin äsken suihkussa ja nyt mun ei enää tarvitse tehdä mitään. Niin, paitsi ruokaa kohta, mutta onneksi tajusin ostaa helppotekoista enkä ehkä näänny ruuanlaittourakan alle. Tämä päivä on selätetty ja siitä on selvitty hengissä. Nyt voi keskittyä vain itseensä ja siihen, että on kiva olla. Valtavat määrät hyvää ruokaa ja laatikollinen olutta pitävät todennäköisesti hyvin huolta siitä, että on leppoisan turpea olo koko illan. Ja huomisen.

Mutta nyt minä menen hakemaan kylmän oluen, poltan tupakan ja jatkan musiikin huudattamista. Nimittäin tänään alkaa uusi elämä. Kippis!