Tuleepahan vielä toinenkin postaus samalle päivälle, mutta kun edellinen oli vähän erilaisempi (Terveisiä Neiti Minkkiselle!), kirjoitan nyt toisenkin.

Mun onnellisuuteni alkaa käydä ihmisten hermoille, huomaan. Älkää nyt käsittäkö väärin, en minä itsesääleissäni noin kirjoita enkä odota mitään "älä nyt noin ajattele" -kommentteja, vaan pohdiskelen tätä asiaa omasta mielestäni ihan asiallisesti ja niin objektiivisesti kuin se suinkin on mahdollista. Olen yrittänyt asettua toisten asemaan ja ymmärrän, miltä olen varmasti kuulostanut viime kuukaudet. Niinpä eilenkin vetäydyin keskustelusta, kun huomasin, että näppäimistöltä tihkuu pelkkää hattaraa ja vaahtokarkkia, vaikkei ollut sen aika.

Minulta ollaan varmaan totuttu kuulemaan jatkuvaa narinaa ja valitusta. Tai ei 'varmaan', vaan varmasti. Siksikin on varmaankin omituista kuunnella puheitani nyt, kun en oikein meinaa keksiä kunnolla valituksen aihetta tai itsesääliä mistään ja nekin vähät nillitykset, joita saan aikaan, ovat kuitenkin aika vähäpätöisiä asioita. Sen sijaan liihotan ympäriinsä kertomassa, miten hyvin mulla menee ja miten onnellinen olen. Miten en koskaan ole ollut näin onnellinen tai miten elämäni on suurin piirtein täydellistä nyt.

Pitäisi oppia kuuntelemaan paremmin toisia. Oppia olemaan välillä hiljaa omista asioistaan. Oppia säätelemään valitusta ja hehkutusta yhtä lailla. Ystäväni eivät varmasti ole päässeet kanssani kovin helpolla, mutta kyllä minä silti yritän. Uskottehan sen? Minulle on annettu sellainen ystäväpiiri, josta parempaa ei voisi kuvitellakaan enkä oikein aina osaa osoittaa, kuinka kiitollinen olen siitä. Olen aika itsekäs ihminen, sen tiedän kyllä, mutta en minä haluaisi olla. Haluaisin olla sympaattinen ja empaattinen ja ottaa toisia huomioon aina ja kaikessa. Monesti olen miettinyt, mitä minusta mahdetaan sanoa, jos joltain ystävistäni kysytään, millainen olen. Itse kuvailisin itseäni itsekkääksi, itsekeskeiseksi ja ajattelemattomaksi, vaikka oikeasti haluaisin olla ihan toisenlainen.

Mutta en minä osaa olla tämän parempi, vaikka yrittäisin. Kuuntelen kyllä, ymmärrän, välitän ja haluan auttaa pulmissa ja haasteissa, mutta en oikein osaa. Sen sijaan päädyn sanomaan kaikenlaista väärää ja pahoittamaan mieliä, vaikka tarkoitusperäni olisivatkin hyvät. Ja joskus olen pelkästään ajattelematon.

Mutta hei rakkaat ihmiset, kyllä mä yritän kuitenkin parhaani.

1798440.jpg

Mutta hei, loma! Kolmas päivä meneillään enkä ole saanut vielä toistaiseksi yhtään mitään aikaiseksi. Olen ainoastaan vanunut tärkeälän sohvalla, notkunut netissä, neulonut sukkaa ja lukenut kirjaa (Pitkästä aikaa: en ole ehtinyt miesmuistiin lukea riviäkään mitään muuta kuin työpapereita ja hömppälehtiä, mutta nyt päätin, että tämän neliviikkoisen aikana on saatava luetuksi ainakin tuo yksi kirja, joka on odottanut lukuvuoroaan kirjahyllyssäni jo kaksi ja puoli vuotta.). Illat ollaan katseltu telkkaria Tärkeän kanssa. Toisaalta en kyllä mitään muuta kaipaakaan. Olen suunnitellut kirpparikäyntiä, mutta sille on vielä monta päivää aikaa enkä jaksa kiirehtiä. Ei kai lomalla tarvitsekaan? Täytyy ladata akkuja tulevaa syksyä varten, sillä kiirettä ja stressiä piisaa varmasti silloin. Seuraava lomakin on varmaan vasta ensi kesänä.

Taidankin mennä taas vähän lueskelemaan.