Lomapäivä. Heräsin seitsemältä enkä enää saanut unen päästä kiinni. Aurinko paistoi liian houkuttelevasti verhon raosta. Nousin ylös, keitin pannullisen kahvia ja tiskasin heti aamutuimaan eilisen tiskit, jotta Tärkeän ei tarvitsisi. Kumma juttu, miten sitä viitseliäisyyttä on suorastaan rajattomasti, kun tietää, että vaivannäköä arvostetaan.

Tänä kesänä kuuden tunnin yöunet ovat riittävän pitkät. En tiedä, mistä se johtuu, mutta järjestely sopii minulle oikein hyvin. Ennätän tehdä enemmän asioita ja nauttia useammista hetkistä valveilla. Tämä on elämäni paras kesä, siitä ei ole mitään epäselvyyttä. Uudet haasteet ja jännittävä uusi elämä ovat jo nurkan takana, minulla on paljon lomaa (yhteensä koko kesänä uskomattomat 8 viikkoa, joista suurin osa vielä edessä) ja kesän aikana on runsaasti jännää nähtävää (no esimerkiksi se Ankkarock). Ja tietenkin minulla on myös Tärkeä. Eihän tämä kaikki muu olisi puoliksikaan niin hohdokasta ilman häntä. Hymyilyttää oikeastaan koko ajan, varsinkin nyt, kun tuo muuttoon liittyvä stressipesäkekin rupesi purkautumaan. Kunpa vain pian tapahtuisi vielä jotain, jotta tämä harmillinen välimatka minun ja Tärkeän väliltä katoaisi. Muuta en osaa edes toivoa, elämä on niin hienosti mallillaan!

Kohta on kahvit juotu, kaikkiaan neljä kupillista. Tervetuloa, vatsahaava! Seuraavaksi kiskon ylleni uuden kesämekkoni, nappaan matkaviihdykkeeksi mukaan ottamani neuleen kainaloon ja lähden puistoon penkille paistattelemaan päivää ja odottelemaan Tärkeää töistä. Taivaalla ei näy ensimmäistäkään pilvenhattaraa.

Miksei elämä voisi olla aina tällaista?