Jotenkin kaikki aina selviää, huomaan. Pari päivää ähellystä, sähköposteja, puheluita ja ihan vähän hiuksien päästä repimistä tuotti tulokseksi muttoauton, muuttoapulaisia, tarkan muuttopäivän ja mikä parasta: uuden osoitteen! No, en minä asuntoa saanut, mutta oikeastaan monella tapaa jotain parempaa. Pääsen asumaan vast'ikään yksin suurta taloa asuttamaan jääneen ystävän luokse, joten järjestely on kannattava molempien kannalta. Minä pääsen vähän halvemmalla kuin vuokraamalla oman asunnon ja ystävän ei tarvitse maksaa koko torppaa itsekseen. Kumpikin saa tietysti vielä seuraa toisistaan eikä jää yksin uudessa elämäntilanteessa. Tästä tulee hyvä juttu! Tietenkään järjestelyä ei voida jatkaa loputtoman pitkästi, mutta en ollut ajatellutkaan niin. Nyt sain kuitenkin arvokasta lisäaikaa oman residenssin etsintään ja ikäänkuin pehmeän laskun pääkaupunkilaistumiseen. Ja hyvä ystävä on aina lähellä: ei pitkiä yksinäisiä iltoja!

Huonojakin puolia tässä järjestelyssä tietenkin on, mutta ne ovat kestettävissä, luulen. Liikenneyhteydet Tärkeän luokse eivät ole ihan ongelmattomat, mutta eivät toisaalta myöskään aivan kestämättömät. Työmatkakin kestää noin tunnin suuntaansa, joten persaustaan saa kuluttaa junan penkissä ihan omiksi tarpeiksi, mutta olen päättänyt kestää senkin. Junassahan voi sitäpaitsi vaikka tehdä töitä, lukea tai nykertää villasukkaa. Kyllä sitä muutaman kuukauden kestää, vai mitä?

Olo on ihan todella helpottunut. Nyt jopa jo odotan sitä muuttoa, joka tähän asti kajasteli mielen perukoilla pelottavana ja ärsyttävänä. Odotan sitä kaikkea yhteistä tekemistä ystävän kanssa ja tietenkin kaikkea sitä uutta, joka pääkaupunkiseudulla minua odottaa.

Tänään taas kohti etelää, Tärkeän kainaloon viikonlopuksi.

Mua on alkanut vähän pelottaa Tärkeän kanssa oleminen. Tai siis... Rakastuin ja sekosin siihen niin täysillä ja kokonaisvaltaisesti, että nyt mua pelottaa, että rupean roikkumaan siinä ja se ärsyyntyy jossain vaiheessa. On hiukan läheisriippuvainen olo enkä haluaisi säikyttää Tärkeää pois. Tästä asiasta on puhuttu ja vielä ainakaan ei ole kuulemma ärsyttänyt vaan Tärkeältä on mopo karannut suunnilleen yhtä kauas kuin multakin. Kyllä mä siis tietenkin luotan Tärkeän sanomisiin ja siihen, että hän rakastaa mua, mutta tämä on niin erilaista kuin mikään muu tähän asti. Niin oikeaa, täydellistä, helppoa ja luonnollista, että mä en missään nimessä haluaisi sössiä tätä mitenkään. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Ja sössinkö mä tämän kohta angstaamalla tästä asiasta?