Kiitos kommentoineille :)

Tänään päätin pitää vapaapäivän muuttolaatikoiden purkamisesta. Ihan itsenäisesti tämän päätöksen tein, joten voi olla, että kun Tärkeä kotiutuu töistä, hän ei ole kauhean mielissään. Mutta ku mulla on loma ja väsyttää. Sitäpaitsi suurin osa purkamattomista laatikoista sisältää rompetta, joka on menossa hyllyihin, jotka vielä toistaiseksi odottelevat meitä kaupassa. Ja kun väsyttää. Tekisi mieli ottaa päiväunet ja ehkä kohta teenkin sen. Ehdin hyvin torkahtaa hetkeksi ennen kuin Tärkeä tulee kotiin. Kauhean huono omatunto tulee tästä vetelehtimisestä, kun se on ollut niin ahkerana, mutta kun mä en vaan voi sille mitään, että olen laiska lehmä.

Viimeisetkin mehut imaisi aamupäivällä puhelu terveyskeskukseen. "Jos haluatte hoidontarpeen arviointiin tai varata lääkäriajan, valitkaa numero 1. Muut asiat, valitkaa numero 2.". Ykköstä siis. Täti vastaa. Selitän tilanteen. "Eeeeei kuule kun sun ois pitäny valita se kakkonen!". Uusi yritys. "Eeeeei kuule, kun sun piti valita se ykkönen!". Siis mitä vittua? Sanoin että nyt on koitettu molempia numeroita ja jonkun olisi jo korkea aika tietää, mikä se oikea numero nyt sitten on, kun kyseessä ei kuitenkaan ole sen monimutkaisempi asia kuin lääkäriajan varaaminen. Ehdotin, että en varmasti soita enää uudestaan ykköseen. Sitten soitin uudestaan ykköseen. Ei siellä tietenkään enää se sama täti-ykkönen vastannut, joten selitin asiani kolmatta kertaa hiukan ehkä jo kireällä äänensävyllä ja kerroin samaan hengenvetoon, että mua ei enää kiinnosta soittaa mihinkään numeroon uudestaan tai ensimmäistäkään kertaa, vaan että se lääkäriaika on syytä ruveta jostain löytymään.

Tässä vaiheessa uusi ykköstäti kyseli multa henkilötietoja ja kertoi, että kuulun siihen ja tuohon alueeseen (Tieto, jonka löysin netistä ihan itse soittamatta mihinkään numeroon.). Sitten se näpelöi tietokonettaan ja kertoi: "Mulla ei tässä koneella näy lääkäriaikoja syyskuulle, niin että sun täytyy soitella myöhemmin uudestaan. Mutta soita sitten sinne kakkoseen." Mitä vittua? Vietin rattoisan tunnin kuunnellen odotuspimputtelua ja selittäen tätä samaa mielestäni suhteellisen yksinkertaista asiaa kolmelle henkilölle kuullakseni, että ei ole lääkäriaikoja. Ollenkaan. Tämän kuun ajat on loppu ja ensi kuulle ei sitten voi varata.

Terve. Tai siis sairas.

Onneksi täti sentään antoi mulle vinkin mennä seuraavan kipukohtauksen aikana päivystykseen, jota kautta asia etenee sitten nopeammin. Aijaa. Sain lisäksi tietää, että arkipäivisin ennen iltapäiväkolmea ei ilmeisesti saa apua mistään, vaikka olisi pää irti, sillä "Ei ne sinne päivystykseen ota ennen kuin kolmen jälkeen iltapäivällä, että ihan turha yrittääkään.". Kannattaa sairastua siis arkena iltapäiväkolmen ja aamun välillä, mutta viikonloppuisin ei ole kellonajan suhteen niin tarkkaa. Kansalaista yritetään vielä lisäksi harhauttaa jakamalla päivystys useaan eri paikka- ja aikavyöhykkeeseen niin, että tuskissaan kieriskelevä potilas ei varmasti enää tajua, minne sen pitikään mennä ja kuolee (turhautumiseen) koittaessaan selvittää tietoa ykkösistä ja kakkosista. No, toisaalta se osa julkisesta terveydenhuollosta tuli tutuksi jo Jyväskylässä.

En ole kovinkaan vakuuttunut Persereiän terveyspalveluista. Voi kun meillä olis hyvät työterveyspalvelut.

Eilen siis tuli taas kipukohtaus. Toinen sen päivystyskäynnin jälkeen jo, eli kyllä niistä ihan tarpeeksi usein saa nauttia. Aikamoiseksi kipu ehti ennen kuin lääke auttoi, joten siksi rupesin lääkäriaikaa varailemaankin. Näyttää vaan siltä, että ehdin syödä lääkkeeni loppuun jo monta kertaa ennen kuin sen ajan saan. Kohtaus oli sen verran tujakka, että vei kaikki voimat koko illaksi. En jaksanut enää sen jälkeen muuta kuin röhnöttää sohvalla ja pyyhkiä kuivuvaa tuskanhikeä iholta. Lääke rupesi auttamaan noin puoli tuntia sen ottamisesta ja siinä ajassa ehti tirauttaa aika monta epätoivon kyyneltä ja ajatella aika monta "Entäs jos tää ei lopu ikinä" -ajatusta. Muutaman minuutin kuluttua olisin jo soittanut Tärkeälle töihin ja kysynyt, minne pitää mennä, jos meinaa taintua kipuun, mutta sitten lääkkeen vaikutus alkoi ja minä rötkähdin aivan voimattomaksi. Onneksi Tärkeä tuntee hoodit ja tietää, minne mut pitää kärrätä, jos tulee tarvis.

Nukahdin illalla kesken telkkariohjelman täysissä pukeissa, niin raadoksi menin. En tiedä, vaikuttaako lääkeaine vieläkin vai onko tämä nyt jotain muuta väsymystä, mutta koko päivä on mennyt sohvalla nyhjöttämiseen ja itkun tuhertamiseen. En minä siis kuitenkaan surullinen ole, väsynyt ainoastaan, vaikka nukuinkin ihan kunnon yöunet viime yönä. Ehkä tämä on jotain syvemmällä olevaa henkistä väsymystä sitten, siihen ainakin on ihan tarpeeksi aineksia elämässä.

En jaksa tehdä ruokaakaan. Ihan paska pikkuvaimo.