Päivi, ei se kadu, siitä ei ole kyse. Kun se jotain päättää, se kanssa sitten tekee sen mukaan, vaikka mikä olisi. Kyse taitaa olla siitä, että se odottaa mun hoitavan asiansa kuntoon, niin ettei hänen tarvitse vaivautua. Siihen se on vähän mun kanssa valitettavasti oppinut, kun olen itse niin kärsimätön, etten viitsi odotella, kun toinen jahkailee ja miettii.

Puheväleihin kuitenkin päästiin jotenkin takaisin ja ehkä tämä ero tästä jotenkin sivistyneesti saadaan hoidettua. Nimittäin minä en jaksa enää tapella enkä vängätä. Vieköön vaikka kaiken, kunhan vie nopeasti. Asunnonhaussa lienee edelleenkin pelkästään sen netissä täyttämänsä hakulomakkeen varassa. Siinä varmaan haetaan vastavalmistunutta siistiä pikku penthousea ydinkeskustasta enintään 50 euron kuukausivuokralla, luulen. Onnea vaan asunnonhakuun sitten...

Nihkeily jatkuu. Vai pelkkä väsymys? Töissä oli ihan paskaa tänään. Tilinpäätöksen deadlinet alkavat paukkua ja kaikki heräävät tekemään omia sepustuksiaan sitä varten vasta viime tipassa, tottakai. Niinpä mulla on soinut puhelin nyt ihan jatkuvalla syötöllä ja kun yhtä aikaa yritetään saada uutta materiaalia pullautettua uunista ulos, konsultitkin soittelevat jatkuvasti. Työkaveri palasi pitkältä sairauslomalta maanantaina ja tänään se jo itki huoneessaan, kun ei mikään onnistu ja kaikki on paskaa. Uudestaan ei uskaltanut lähteä sairastamaan, koska meidän firmassa kyllä osataan sellaisesta tempusta kiitellä. Minähän kuulen omasta loppuvuoden sairauslomastani edelleenkin vähintään pari kertaa viikossa jonkinlaisen huonosti naamioidun vittuilun. Ihana työpaikka, vai mitä? Siellä aukeaa pian yksi suunnittelijan pesti, jos kiinnostaa...

En jaksa tänään edes kauheasti hattaroida, vaikka siitä aiheestahan te tulitte tänne varmaan lukemaan. Olen nukkunut viime aikoina niin vähän, että tuskin muistan enää omaa nimeäni: ei ole kovin pirtsakka ja hattarainen olo.

Ihan kiva elämä mulla kuitenkin on, väsymyksestä huolimatta. Paitsi että voisiko joku lähettää mun ruokahalun takaisin?