Kahden tunnin työn tuloksena kolmen kaapin sisällöt on levitelty pitkin työhuoneen lattiaa. Tavaraa on vasta kahdessa muuttolaatikossa, paljon enemmän on menossa roskiin. Ihan käsittämätöntä roinaa täällä nurkissa onkin pyörinyt. Urakka on saatanallinen ja ahdistaa (itseaiheutetun) ajanpuutteen vuoksi, mutta pöllyteltyäni nuo kolme kaapillista tavaraa ympäri asuntoa olen vakuuttuneempi siitä, että 13 laatikkoa riittää. Kirjoja ja lehtiä ei tarvitse pakata laatikoihin, erityisesti noita turhempia opuksia. Ne voi vain sitoa narulla nipuiksi ja toivoa, että kolhiintuvat muutossa sen verran, että raaskin viskata roskiin. Tärkeimmät kirjat tietenkin pakataan laatikoihin hellästi ja huolella. Ja DVD:t ja CD:t toki myös. Ja astiat. Muuten ei sitten taidakaan olla kauheasti mitään laatikkokuljetusta vaativaa elintärkeää kampetta.
Voi kunpa kaikki ylimääräinen roju katoaisi ensi yön aikana. Pliis.
Tärkeä lähti kotiin tänään ja minä kävin vilkuttamassa sen matkaan poikkeuksellisesti tuossa kotipihallani, kun se otti meidän uuden auton mukaansa. Olin tosi reipas ja vilkutin hymyssä suin, mutta kun takavalot katosivat horisonttiin (tai siis nurkan taakse), piti vähän pyyhkiä silmäkulmaa. Oltiin kaksi ja puoli viikkoa melkein yötä päivää lähes kosketusetäisyydellä ja nyt se lähti eikä mulla ole enää ihoa täällä kosketettavana (Omaa en viitsi lääppiä.). Siksi minä rupesinkin pakkaamaan, etten ainoastaan hortoilisi huoneesta toiseen etsimässä Tärkeää ja puhuisi itsekseni. On niin outoa olla yksin! Onneksi nähdään taas perjantaina ja sitten ollaankin yhdessä... ei voi sanoa, että aina, mutta ainakin melkein.
Nyt palkitsen itseni ahkerasta pakkaamisesta (tavaroiden ympäriinsä viskelystä) syömällä perjantain leffaillasta jäljelle jääneet irtokarkit ja juomalla jääkaapissa lojuvan limpparin. Ja ehkä vähän katselemalla vielä (miljoonatta kertaa) Tärkeästä näpsimiäni kuvia.
Viisi työpäivää. En malttaisi odottaa, että se on ohi.
Kommentit