Mua pyydettiin taannoin luettelemaan viisi omituista tapaani. Olen miettinyt tuota asiaa sittemmin monta kertaa, mutta en pääse mihinkään lopputulokseen. Omasta mielestäni en tee oikein mitään omituista, ystävien mielestä olen kokonaisvaltaisen omituinen ja Tärkeä ei viisauttaan kommentoi tätä kysymystä mitenkään.

Mutta lasketaanko se, että minä pidän syksystä ja pimeästä? Vesisateestakin, jos ei tarvitse olla ulkona pisaroita vastaanottamassa vaan voi pällistellä tuulesta taipuvia puunoksia ja lasiin läjähtelevää vettä ikkunan takana kuivassa.

Minusta syksyyn liittyy aina jotain vähän mystistä, jännittävää ja salaperäistä, onhan joulu jo aivan nurkan takana. Toisaalta syksy on myöskin aikaa, jolloin on jotenkin hyväksyttävämpää vain nököttää viltin alla, tiirata kynttilän valoa, syödä salaa muutama suklaapala ja hörppiä teetä.



Koska syksyllä on jatkuvasti huono ilma, kukaan ei oleta sinun ramppaavan lenkillä tai hulmuavan kaupungilla. Sen sijaan aikaa voi kuluttaa katselemalla lempielokuviaan ja selailemalla mainoslehtiä pohdiskellen mitä hankkisi läheisilleen joululahjaksi. Miten rentoilusta voi olla pitämättä?

Joulusuunnitelmat ovat vallanneet mielen. En anna kovin montaa joululahjaa, sillä haluan mieluummin panostaa kunnolla niihin harvoihin enkä itsekään halua saada mitään turhaa roinaa kaapinperukoille lojumaan. Paljon on vielä mietittävää ja melkein kaikki on suunnitelmista huolimatta hankkimatta. Tässä kuussa vietämmekin Tärkeän kanssa jouluostosviikonlopun, jonka aikana on tarkoitus hoitaa koko joululahja-asia kuntoon.

Jotain asiaakin oli olevinaan, mutta olen tainnut ainakin osaksi menettää kykyni puhua joistain tietyistä asioista. Johtuukohan se siitä, että en halua pilata mitään ilon aiheita huutelemalla niistä ympäri kyliä vai siitä, että iloisista asioista on hankala kertoa vaikuttamatta leuhkalta tai paiskomatta suolaa kenenkään haavoihin? Toisaalta taas surut ja murheet mun elämässä tällä hetkellä ovat niin mitättömiä, että niistä ei edes viitsi sen kummemmin mainita. Elämässä kaikki osa-alueet ovat paremmin mallillaan kuin koskaan aikaisemmin, vaikka ainahan korjattavaakin on. Pitääkin olla, jotta on jotain, mitä odottaa ja tavoitella. Murheet ovat ohimeneviä, pikkuasioita, arkipäiväisiä hermostuksen aiheita. Ja sitten on tietysti tämä viime aikoina tapetilla ollut terveysongelma, mutta sekin juttu etenee: pääsen erikoislääkärin vastaanotolle ja sen jälkeen ehkä leikkausjonoon "jo" ensi kuun alussa. Etenee kuitenkin, ei ne olleet mua unohtaneet! Olen ollut parina viime päivänä pirteämpikin enkä ole nukkunut päiväunia sunnuntain jälkeen (Sehän kuulostikin huippusaavutukselta...). Viikonloppunakin unetti varmaan lähinnä se flunssa, joka siis meni tietenkin ohitse maanantaiksi.

Ainiin! Käytiin porukalla katsomassa maanantaina uusin Bond. En oikein tiedä, mitä siitä ajattelisin, mutta kyllähän sen katsoi. Olisi varmaan ollut hyvä katsoa sitä ennen niitä edellisiä, minulta kun on jäänyt neljä tai viisi osaa välistä. Bondilla oli kuolleet silmät ja olematon takapuoli, se tuosta nyt päällimmäisenä jäi mieleen. Ainakin tykkäsin miljoonasti enemmän ennakkonäytöksessä ennen Halloweenia vilkaisemastamme Sawista.

Valtakunnassa kaikki hyvin.