Soitin äidille eilen ja se puhelu yllätti todennäköisesti myös sen itsensä vähintään yhtä paljon kuin minut. Sillähän on tähän asti ollut aina se asenne, että jos vähänkin vingahdan, että mua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, ensimmäinen mieleen juolahtava ajatus on "Mitäs sinä ensin teit sille toiselle?". Nyt sitten eilen ajattelin ihan hakuammuntana kysäistä, että eihän niillä vaan olis mistään peräkärryä saatavilla muuttoa varten enkä todella uskonut, että on. No, en tiedä, onko, mutta keskustelu siirtyikin toisille urille.

Äiti kyseli, että onko käytännön asioita eroon liittyen tehty. Kerroin, että eipä tuossa ole paljon mulla tekemistä, kun mulle ei jää paljon mitään, mitä järjestellä. Äiti olikin sitten yllättäen mun puolellani ja oikein tuohtui, kun kerroin, miten tässä on käymässä. Lupasi lainata tavaroita, jos jotain tarvitsen ja voin kuulemma mennä aina niille, jos ei kotona pysty olemaan. No, en todellakaan meinaa mennä eikä niillä taida oikein mitään sopivaa lainattavaakaan olla, mutta olipahan yllättäviä sanoja joka tapauksessa. Puhelun jälkeen tulikin melko pian vähän epätodellinen olo. Tapahtuikohan se kaikki pelkästään mun mielikuvituksessani? Kiitos vaan neiti minkkiselle otsikosta ;)

Yöllä näinkin sitten jo vastapainoksi unta, jossa vietin joulun äidin luona ja riitelimme niin, että verisuonet päissä vain poksahtelivat. Tuli tasattua tilanne sitten kertaheitolla.

Miljoona asiaa pitäisi hoitaa, mutta en halua enkä jaksa. Hoitakoon se, joka tämän eroidean keksi. Mun pitäisi nyt vaan saada joku tolkku siihen, että minne mä olen oikein muuttamassa, että voin ruveta edes oikeasti kämppää etsimään. Mutta onhan tässä vielä aikaa... eh...