Kiitos kaikki ihanat myötäelämisestä ja kommenteista muutenkin.

Otsikosta ehkä voi päätellä, mitä tänne kuuluu. Olen aika mielissäni, että viikonloppu alkoi vihdoinkin, vaikka nopeasti tämä viikko kyllä taas on mennyt. Olen ollut uudessa työssäni jo kolme viikkoa ja se tuntuu korkeintaan viikolta, kun aika kuluu niin nopeasti. Viihdyn tosi hyvin, mutta näin alkuun, kun en osaa vielä paljon mitään, on ollut usein aika urpo olo ja toisaalta myös vähän tekemisen puute, kun mulle sopivia töitä on aika vähän. Tai sitten suoriudun niistä tosi nopeasti, ehheh... Ensi viikolla pääsen koulutukseen ja sen jälkeen ehkä osaan taas vähän enemmän.

Mutta väsyttää, hurjasti. Kaikki tämä elämänmuutos, vaikka onkin positiivista, vie voimia, kun ihan tavalliset arkirutiinitkin vaativat pohdintaa ja keskittymistä uudessa ympäristössä. Kaipailen silloin tällöin vähän jotain tuttua ja turvallista, mutta onneksi täällä on kuitenkin tuttuja huonekaluja ja muita tavaroita. Kuulostaa varmasti typerältä, mutta niistä saa jonkinlaista turvallisuudentuntua, kun ihan kaikki muu on uutta ja outoa. En oikein osaa nukkua päiväunia ja jos onnistunkin nukahtamaan, nukun niin pitkään, että yöunet häiriintyvät. En osaa nukkua varttia tai kahta. Nukkumaanmenoaikaan iltaisin olen sitten aina ihan pirteä: mun aktiiviaikani on ilmiselvästi iltaisin.

Viime viikonloppu oli oikein leppoisa. Kävimme kaupassa lauantaina ja ostimme niin hirvittävät määrät herkkuja, että jälkikäteen hävettää. Tungimme niitä naamoihimme koko lauantain ja röyhtäilimme kilpaa sohvalla loppuillan. Sunnuntaina Tärkeällä oli töitä ja minä pistäydyin Hyvinkäällä ystävälässä. On kyllä huippukivaa, kun ystävien luokse on nyt säädyllisen mittainen matka, niin niitäkin voi nähdä useammin. Kiitos sunnuntaiselle emännälle seurasta ja tarjoiluista. Nähdään taas pian! Muitakin kultapieniä on ikävä.

Työviikko oli oikein antoisa. Opin uutta ja pääsin tekemään enemmän hyödyllistä asiaa kuin aikaisemmin. Oppimisen halu on kova, mikä lieneekin tietynlainen edellytys noissa hommissa. Mutta kaikki uusi väsyttää ja iltaisin olen ollut aika väsähtänyt. Onneksi tällä viikolla ei ollut yhtään työmatkaa, sillä ensi viikolla niitä sitten onkin kolmena päivänä.

Maanantaina oli työhöntulotarkastus työterveyshoitajan luona. Kovasti se kyseli ja oli huolissaan jaksamisestani näistä ihan ilmeisistä syistä, mutta ei musta tunnu pahalta. Kunhan saa levätä tarpeeksi, aika kuluu ja totun uusiin asioihin, kyllä se sitten helpottaa. Kipukohtausasiasta mainitsin ja mulle varattiinkin sitten lääkäriaika ensi kuun alkupuolelle. Sitten toivottavasti tutkitaan ja aikanaan hoidetaan. Eroon en tästä vaivasta ihan kokonaan kovin nopeasti pääse: tiedämme varmasti kaikki, kuinka pitkiä leikkausjonot voivat olla. Kipukohtausten normaalia elämää rajoittava luonne voi kiilata mut jonossa joidenkin ohi, mutta joka tapauksessa siihen asti, kun leikkauspäivä koittaa, joudun pärjäämään ruokavaliota tarkkailemalla ja lääkkeiden varassa. Niinpä esimerkiksi monia työpaikkaruokalan ruokia on vaan syytä välttää, jottei työpaikalla joudu tuskailemaan. Siis mikäli tämä vaiva on se, johon kaikki oireet viittaavat, varmuuttahan ei vielä ole, kun ei ole tutkittu. Toivottavasti kyse on siitä, mitä päivystyslääkäri epäili, eikä mistään vakavammasta.

Keskiviikkona juhlittiin Tärkeän syntymäpäiviä. Käytiin ravintolassa hoitelemassa itsemme ähkyyn ja sen jälkeen ystävälässä kahvilla. Ilta oli oikein mukava, sellainen leppoisa ja rauhallinen. Minä tosin meinasin taas järjestää erään elämäni tähtihetkistä juovuttuani parista ravintolassa nauttimastani isosta oluesta. Mutta kun se oli niin hyvää, niin join vahingossa turhan nopeasti... Koikkelehdin vähän holtittomasti jonkin aikaa ja päässä vippasi, mutta nopeastihan nuo tuollaiset pikakännit ohi menevät. Tärkeä onneksi tuki mua hienosti, ettei tarvinnut kyntää asvalttia poskella.

Eilen piti käydä leffassa, mutta aikataululliset haasteet saivat meidät sittenkin piipahtamaan leffavuokraamossa. Haimme leffaeväiksi kaupasta patonkia ja kaikenlaisia herkkutäytteitä ja leffaa katsellessamme mässäilimme niitä. Muistatteko vielä reilun viikon takaisen "nyt alkaa laihdutuskuuri" -aiheisen postaukseni? No, ei se mitään, en mäkään sitä oikein tainnut muistaa. Terveellisempää kuitenkin kuin karkki tai popcornit, joten ei se nyt ihan penkin alle mennyt.

Entäs tänään sitten? Viikonloppu edessä taas ja huomenna on tarkoitus piipahtaa Alkossa hakemassa ilolientä. Eihän tätä selvin päin kestä. Paitsi että kyllä kestää. Tärkeä on niin mahdottoman ihana, etten osaa sitä millään sanoa niin, että saisitte tarpeeksi hyvän käsityksen. Se huolehtii ja on kiltti mulle. Pitää huolta, etten ole alla päin ja tänäänkin töistä tullessani minua odotti puhdas koti. Tyytyväisyydellä ja onnella ei ole mitään rajoja. Välillä kyllä mieleen hiipii pelottava ajatus siitä, että mitä jos syystä tai toisesta jäisin yksin täällä. Että jos Tärkeälle sattuisi jotain tai jos se kyllästyisi muhun, olisin ihan liemessä ja tyhjän päällä taas. Pelottava ajatus, mutta vielä paljon yksin jäämistäkin pelottavampaa olisi joutua luopumaan juuri tuosta ihmisestä. Ei mulla ole mitään syytä pelätä tällaisia, ainoastaan kaiket väsyneet illat aikaa ajatella kaikenlaista. Mä olen vaan niin hirmuisen onnellinen tuon ihmisen kanssa! Enkä ole hetkeäkään katunut näitä tämän vuoden päätöksiäni.

Tänään myöskin koitti se päivä, jolloin allekirjoitin avioeron toisen vaiheen hakemuksen. Nyt ei kai mene enää kovin kauaa siihen, kun olen pelkästään avovaimo.