Kaksi viikkoa sairauslomaa, muovikassillinen lääkkeitä, sympatiaa ja itsetuhotiedusteluja. Hulluhan mä taas (edelleen?) olen! Paitsi, etten. Musta on ihan normaalia, että kuka tahansa vähän väsähtää, jos tapahtuu kaikenlaista suurta koko ajan. Tulimme sitten lopulta samaan tulokseen lääkärin kanssa, että ei hoideta tätä mielialalääkkeillä, jotta kaikki asiaankuuluvat ajatukset tulisi ajateltua ja tunteet tunnettua. Lääkitys helposti vain turruttaisi ja kaikki olisi edessä sitten joskus myöhemmin.

Nyt mulla on kaksi viikkoa aikaa saada pääni ja selkäni kuntoon, nukkua univelat pois ja potea huonoa omaatuntoa siitä, etten ole töissä. Eivät vaivaudu edes vastaamaan sairauslomaviestiini. Kiitos heille. Ei harmita lähteä pois sieltä. Kostoksi en vie niille yhtä avainta, jota tarvitsevat torstaina. Hakekoot itse, jos mieli tekee.

Kävin kaupassa. Oli tarkoitus ostaa sitä ja tätä ja tuota, mutta olin niin kuutamolla, että palasin kotiin mukanani noin puolet siitä, mitä piti. Ja mulla oli mukana ostoslista.

Olispa jo pääsiäinen.

Otsikon teksti lainattu Maija Vilkkumaalta