Enpä olekaan hetkeen onnistunut elämässäni niin hienosti kuin perjantaina. Tulin töistä kotiin neljän maissa mukanani säkillinen irtokarkkeja. Päätin maistella kaapissa odotelleita viinejä ja korkkasin sitten yhden pullon. Aika hyvää. Söin vähän karkkia, join vähän viiniä. Söin vähän lisää karkkia ja join vähän lisää viiniä. Väsytti ja itketti ja tuli känniuho. Lisää viiniä. Vielä lisää viiniä. Räkä poskella itkemistä (Mille, en tiedä, mutta varmaan sille, että väsytti.) Oho, pullo tyhjeni. Olutta jääkaapista, jee! Ja sitten tuli huono olo. Seitsemän aikoihin konttasinkin jo vessaan pullauttamaan karkit ja alkoholit takaisin samaa reittiä, jota pistelin ne menemään. Pari tuntia siitä ja olin jo suunnilleen selvinnyt. Tässä välissä ennätin toki viihdyttää useampiakin tahoja messengerin välityksellä enkä onneksi juuri nyt muista kaikkea siitä (enkä kaipaa muistutusta, kiitos vaan!). Oijoi. Onneksi tajusin napata kaapista buranan, niin säästyin sentään päänsäryltä. Ja onneksi en saanut vaivoikseni krapulaa. Ja onneksi Tärkeä ei ollut linjoilla todistamassa sitä nolointa vaihetta. Muuten ei olekaan tuollaisia mahalaskuja ollut ihan hetkeen. Pitäisi varmaan uskoa, ettei väsyneenä oteta ja piste.


Niin sitä nuokutaan :D

Eilen oli ihan hauska päivä. Nukuin pitkään ja sikeästi herätäkseni aivan kuin uudestisyntyneenä. Kymmenen tunnin yöunet tekevät ihmeitä, huomaan. Jonkin aikaa heräämisen jälkeen pakkasin uutukaisen ulkoisen kovoni mukaan ja lähdin noutamaan eksältä siihen täytettä. Mun melkein kaikki valokuvani ja vaikka mitä muuta tärkeää jäi erossa entiselle palvelimelleni, joka siis muutti eksän mukana kaupungin toiselle puolelle. Kamppeita ei saatu kylläkään eilen siirrettyä, mutta otin lohdutuspalkinnoksi lainaan muutaman levyllisen musiikkia.

Ja ympyrä sulkeutui jotenkin. Käytiin eksän kanssa terassilla yksillä. Ei olla taidettu käydä kaljalla kahdestaan yhtään missään vuosikausiin. Mietin, että taitaa olla noin kuusi ja puoli vuotta edellisestä kerrasta. Terassilla ollaan kahdestaan oltu viimeeksi varmaan sinä päivänä, kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Siitä tulee elokuussa kahdeksan vuotta. Ja eilen sitten vielä Yläkaupungin yön aikaan. Koskaan ei olla oltu kaupungilla yhdessä sinä viikonloppuna kun tuo tapahtuma on. Mutta siinä me istua pönötettiin kävelykadun varrella ja molemmilla taisi olla ihan hyvä mieli. Mulla ainakin. Eksä kyseli kiinnostuneena uudesta Tärkeästäni ja se tuntui kivalta. Hän vaikutti olevan oikeasti tyytyväinen siihen, että mulla menee kivasti. Ja mulla menee, paremmin kuin kivasti! Käytiin pitsallakin (No, minä söin taas sen perinteisen kymmenesosan ja otin loput mukaan, mutta eipä tarvitse tänään tehdä ruokaa!). Ihan kuin olisi ollut liikkeellä hyvän ystävän kanssa ja niin sen varmaan kuuluu ollakin. Palasin kotiin kovin tyytyväisenä kuuntelemaan ryöväämiäni levyjä.

Ikävä on ihan kamala, kun muutamista käytännön syistä emme Tärkeän kanssa tänä viikonloppuna voineet tavata. Toisaalta hyväkin niin, että sain univelkojani nukuttua pois: olisin voinut olla vähän vähemmän riemastuttavaa seuraa aivan yliväsyneenä. Puheissa (ja erityisesti ajatuksissa) ollaan toki oltu, jatkuvasti. Puhelin piippailee ja läppäri ylikuumenee. Ensi perjantaina sitten taas!

En oikein osaa edes selittää, miltä tämä juttu tuntuu, sanat eivät riitä. Ei ole koskaan ollut tällaista oloa aikaisemmin, ei kenenkään kanssa. Yleensä olen aika varovainen sen suhteen, kelle ja missä vaiheessa näytän tunteitani ja varsinkin nyt, kun olen itse ottanut henkistä selkäsaunaa aikaisemmissa parisuhteissani, luulisi, että olen tosi varuillani. Mutta kun en ole! Ei ole tarvetta ja se on aikamoisen uskomatonta. Musta tuntuu, että mua arvostetaan, kunnioitetaan ja että musta välitetään. Että olen rakastettu, ihan juuri tällaisena. Kukaan ei ole koskaan kohdellut mua niin kuin tämä ihminen eikä kukaan ole ikinä ollut musta tuolla lailla kiinnostunut. Koskaan ennen ei lähes kaikki mahdollinen ole loksahtanut näin täydellisesti kohdilleen. Toistaiseksi merkittävimmät ongelmat liittyvät siihen, että mä en pidä lanttulaatikosta enkä sipulista. Ja mä tiedän kuulostavani teinitytöltä ensimmäisine ihastuksineen, mutta ei haittaa! Onhan mulla kokemusta parisuhteista, monistakin. Olen ollut kahdesti kihloissa ja naimisissakin kerran. Seurustellut monen kanssa. Olen rakastanut ja muakin on rakastettu, mutta ei koskaan läheskään tällä tavoin. Ja me vasta tutustuttiin...

Mun elämästä ei puutu mitään.

Kun poika laulaa raikalallaa
Tytöllä ei ole enää paha olo ollenkaan
Tyttö nauraa onnesta
Pojan mieli on taivaissa
Ja sydän on pieninä palasina
Hiljaa vaan he kuiskaavat
Kaikki on jo valmiina
Mitä he kaipaavat

(Sanat Tähkän Laurilta)