No olipas se päivä, jestas sentään!

En oikein tiedä, mistä aloittaisin, sillä päässä suhisee tuhat eri ajatusta eikä yksikään meinaa järjestyä ymmärrettäväksi lauseeksi päässä.

Väsyttää. En saanut oikein nukuttua, kun tiesin, että kello herättää aamulla. Heräsin jatkuvasti ja rupesin kärvistelemään, kauanko enää saa nukkua. Ei siis tietoakaan siitä jännitysheräilystä, jollaista olen joskus kokenut, ehei. Tämä oli ihan rehellistä vitutusta loman loppumisesta. Olin kylläkin varma, että jännitys alkaa kyllä viimeistään aamulla. Mutta kun ei se alkanut. Lahnustin töihin mielessäni sinnikkäästi ajatus, että nyt alkaa uusi työ ja pitäisi jännittää ja tuntua kivalta. Mutta ei silti jännittänyt. Ei toisaalta kyllä ihan suoranaisesti vituttanutkaan, vaikka olisin mieluummin jäänyt peiton alle rötväämään.

Sitten perehdytystä. Ja perehdytystä. Ja vähän perehdytystä. Mainitsinko jo perehdytyksen? Käytiin esimiehen kanssa läpi ihan kaikki mahdollinen organisaatiokaavioista ja strategioista tuntikirjausjärjestelmiin ja laskutukseen ja noin tuhanteen muuhun asiaan. Raahattiin pahvilaatikkokaupalla uutta tietoteknistä vimpainta ja vekotinta työpisteeseeni, josta oli häädetty pois joku pahaa-aavistamaton tyyppi. Mulle siis järjestettiin työtila samaan paikkaan muiden samaa juttua tekevien kanssa. Huonompi juttu on se, että kyseessä on avokonttori ja minä nökötän siellä tietenkin selkä ovea ja erästä kollegaa kohti. Ei siis paljon feisbuukata tai tsättäillä työaikana. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että etätöitä saa tehdä tasan niin paljon kuin haluaa, kunhan on päiväsaikaan tavoitettavissa. Paras uutinen oli kuitenkin se, että palkkapäivä on jo ensi viikolla, vaikka vähän pelkäsin joutuvani odottamaan seuraavaa liksaa kuun loppuun asti. Jee! Ruokapaikka löytyi viereisestä rakennuksesta, joten nälkään ei tarvinne heti kuolla.

Kauhunhetkiäkin pääsin kokemaan ("Pääsin"?), kun täytyi pyytää verkon salasana help deskistä. Käteen lyötiin vaan helpparin numero ja kun soitin, siellä vastasi hoonolla englannilla joku mikälie turkkilainen. Helppari onkin jossain hevon kuusessa kaukana Suomesta ja sen kanssa toimitaan englanniksi. Voi helvetti, että sain hävetä tankeroenglantiani, mutta onneksi lopulta (kahden kannaltani perin nöyryyttävän puhelun jälkeen) hommat saatiin toimimaan eikä ongelmat edes johtuneet mun kielitaidottomuudestani vaan jostain teknisestä hämmingistä. Normioloissa, jos joku yrittää puhua mulle englantia, juoksen karkuun sormet korvissa, mutta tässä tapauksessa (neljän kuukauden koeaika!) se ei vaikuttanut sopivalta vaihtoehdolta. Täytyy vaan toivoa, ettei tule lähiaikoina askaa helpparille. Tai ikinä.

Keskiviikkona jo ensimmäinen työmatka, palaveri Helsingissä. Ensi viikolla ilmeisesti samaten. Ja sitä seuraavalla. Ja mä olen jo ekan päivän jälkeen ihan väsynyt!

Aijoo, käsi on toipunut. En enää eilen juurikaan hioskellut ja iltaa kohti jomotukset alkoivat hellittää. Otin kuitenkin vielä illalla ja aamulla särkylääkettä, jotta ei tulisi kivuliaita yllätyksiä. Tällä hetkellä käpälä tuntuu olevan aika lailla entisellään, joten onneksi selvittiin säikähdyksellä. Pöytä pitäisi vielä maalata toiseen kertaan, mutta mä en taida tänään jaksaa. Ajattelin riipaista pienet päiväunet, kun Tärkeäkin on töissä iltaan asti. Joo, niin teen. Nyt.