Tyttö on työssä suuressa yrityksessä viimeistä kesää. Työpäivät käyvät jo vähiin ja työpöydän siivoaminen on viimein edessä. Tyttö lajittelee pöydältään paperit kolmeen pinoon: roskat, työpaikalle jätettävät ja mukaan otettavat. Ensin mainitun pinon hän sitten nappaa kainaloonsa ja lähtee viemään sitä käytävällä olevaan paperinkeräyslaatikkoon.

Työpaikassa on juuri kesän alussa aloittanut uusi työntekijä, määräaikainen kesäpoika, noin parikymppinen eli tyttöä jonkin verran nuorempi (vaikka tyttö toki omasta mielestään on vasta vähän päälle kaksikymppinen itsekin). Poika on kaikkien osaston tätien mielestä fiksu, mukava ja söpö ja kaikkea siltä väliltä. Poika ei kuitenkaan ole oikein halunnut ottaa kontaktia muihin työntekijöihin, vaikka tytön kanssa hän hymyssä suin vaihtaa muutaman sanan aina, kun käytävällä tulee vastaan. Varmaankin siksi, että tyttö on lähinnä pojan ikää ja muut työntekijät ovat jonkin verran vanhempia. Niin tyttö on päätellyt. Osaston tädit ovat olleet tytölle pojasta jopa vähän mustasukkaisia, kun eivät itse ole saaneet minkäänlaista huomiota ja tyttöä se vähäsen huvittaa.

Tyttö on juuri laittamassa viimeistä paperinippua paperinkeräyslaatikkoon, kun poika tulee paikalle. Poika hymyilee taas aurinkoisesti ja iskee silmää, näyttää vähän ilkikuriselta. Hän näyttää ensin menevän ohi, mutta sitten, aivan kuin olisi yht'äkkiä muistanut jotain tärkeää, kääntyy kannoillaan ja tulee tytön luo.

Poika: Moi, oot saanu noin paljon roskaa aikaiseksi?
Tyttö: Joo, sitä ehtii kaikenlaista, kun on oikein ahkera.
P: Totanoin.. Mitä sä teet perjantai-iltana? Onks sulla jotain suunnitelmia?
T: Öh, siis...
P: Niinku mä ajattelin, että lähtisitsä mun kanssa vaikka johonkin oluelle...
T: Ai siis, että...
P: Niin, illalla... johonkin vaikka, tai...
T: No siis mä olen menossa torstaina mun POIKAYSTÄVÄN luokse viikonlopuksi, että ei se oikein nyt käy...
P: Aijaa, okei. Ei voi mitään. Mut nähdään taas!
T: Ööh... joo. Tai siis... joo, nähdään.

Mitä tapahtui? Mitä poika oikein halusi? Hyvänen aika! Tyttöä naurattaa vähäsen koko illan. Ei hänelle tällaista ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Tuntuu hassulta, mutta tyttö on kovin onnellinen siitä, että hänellä on Tärkeä elämässään eikä hänen tarvitse elää villiä sinkkuelämää epämääräisine tapaamisineen tai pohtia, onko työkavereita sopivaa tapailla. Tyttö on nimittäin niin rakastunut, että hän epäilee, ettei koskaan enää edes huomaa muita poikia.