Ihan kamalan väsyttävä työpäivä. Olin koulutettavana Helsingissä ja aika suuri osa asioista meni yli hilseen. Mulle on joskus (usein) todella vaikea myöntää oma riittämättömyyteni ja se, että yrityksestä huolimatta en osaa tai ymmärrä. Ei kai voi olettaakaan, että ilman pohjatietoja kaiken ymmärtäisikään, mutta on raivostuttavaa huomata olevansa ryhmässä se, joka tajuaa vähiten (siitäkin huolimatta, että ne muut ovat käyneet ne pohjatietoina olleet kolme kurssia). Pitäisi kai olla tyytyväinen siitä, että ymmärsi edes jotain, mutta mulla on riittämätön ja tyhmä olo, kun edes osa valui suoraan toisesta korvasta ulos.

Mutta kotona odotti iloinen yllätys. Tärkeä oli käynyt kaupassa ja täyttä häkää valmisti ruokaa, kun laahustin ovesta sisään. Tekstasin sille kyllä matkalla vienon toiveen, että kävisi hakemassa tärkeimpiä elintarvikkeita ja kerroin, että olen aika väsynyt ja ärtyisä, mutta en mä odottanut muuta kuin sen, että kaapissa on juustoa, kun tulen kotiin. Miten se onkin niin kiltti? Niin ihana! En ole ollenkaan tottunut tällaiseen kohteluun. Ihanan ihana ja maailman tärkein.