Se teki sen taas. Äiti nimittäin. Soitti eilen ja rupesi ehdottelemaan, että lähtisin sen kanssa kaupungille syömään. Äiti + kaupungille + syömään = käsittämätön yhtälö. En voi käsittää, mikä sitä vaivaa. Sen käytös on ollut aivan kuin toisesta maailmasta nämä viime ajat. Soittelee ja on ystävällinen, kiinnostunut mun asioista ja myötätuntoinen. Onkohan se aloittanut jonkun lääkityksen? Onko biologisesti tai psykologisesti mahdollista, että joku on niin jälkeenjäänyt, että äidinvaistot heräävät noin 30 vuotta lapsen syntymän jälkeen? Omituista.

Tänään on jotenkin vähän nihkeää. En tiedä miksi, mutta on vaan jotenkin. Ei erityistä syytä, kaikki vaan takkuilee ja ärsyttää mun päässäni. Perinteinen pms-olo, mutta kun ei siitäkään oikein voi olla kyse. Ehkä mä olen vaan nukkunut liian vähän ja liian huonosti. Sitäpaitsi tuleva ex-aviomieheni kunnostautui taas aamulla ja sain aikaan riidan sen kanssa. Mutta kun se ei vaan tajua. Ei tajua mua, ei tajua lähteä mun asunnosta eikä tajua kyllä mitään muutakaan. Ja voikin kätevästi käyttäytyä kuin paraskin marttyyri nyt, kun heitän hänet ulos omasta kodistaan. Argh! Voi sitä ilon päivää, kun tämä säätö on ohi.