Täällä ollaan! En kirjoita pitkästi, käyn vain huikkaamassa, että hengissä ollaan vielä!

Viikonloppu oli huippu, mahtava, ylivertainen. Perjantaina kävin syömässä työkaverin kanssa ja huristin sen jälkeen ikuisuuksilta tuntuneen bussimatkan kultin luokse. Viikonloppu oli rauhallinen ja sisälsi paljon juttelua, hengailua, leffojen katselua ja ulkona laahustamista. Käytiin kävelyllä kahdesti! Siis kuvitelkaa! Minä! Kävelyllä! Vapaaehtoisesti! Vauhti ei tosin päätä huimannut, kun lähiseutujen mummotkin kaahasivat rolliensa kanssa ohi. Ulkoilimme kuitenkin ja istuskelimme parina päivänä puistossa penkillä pitkät tovit juttelemassa. Sellainen rauhallinen hengailu olikin ihan parasta, kun ei ollut kiire mihinkään eikä tarvinnut tehdä mitään erityistä. Varsinkaan ei tarvinnut millään lailla pingottaa vaan sai olla ihan juuri sellainen kuin on.

Mua pyydettiin juhannukseksi tapaamaan Vanhempia. Nyt jo?! Apua! En vielä sanonut mitään, enkä tiedä, miten pitäisi reagoida. Toisaalta haluaisin mennä ja toisaalta pään sisällä kirkuu pieni ääni, että älä nyt helvetissä mene. Olen jostain syystä aivan varma, että musta ei pidetä yhtään. Mähän olen naimisissa vielä, herrajjesta! Mähän olen ihan nuija, herrajjesta! Toisaalta se asia ei helpotu ajan myötä yhtään. Täytyy nyt miettiä ja puntaroida. Onneksi mua ei edes yritetä painostaa, vaan tuo oli ainoastaan ehdotus. Jos päädyn siihen, etten lähde tuolle reissulle, teemme sitten jotain muuta. Yhdessä.

Lisäksi mä sain avaimen erääseen tiettyyn asuntoon. En tiedä, miksi, mutta tuolla se on mun mukana nytkin. Ensin arvelin, että se on vain lainassa, kun hengailin kyseisessä asunnossa eilisen päivän ennen poislähtöäni ja asunnon vuokralainen oli töissä. Kun tarjosin avainta takaisin, mulle sanottiin, että saan pitää sen. Piti illalla vielä varmistaa, että onko se nyt lyhytaikaisessa lainassa vai toistaiseksi mulla. Jälkimmäistä ilmeisesti. Mulla ei ole tainnut ikinä ennen olla kenenkään toisen asunnon avainta kuin hetkellisesti lainassa. Nyt on. Ja sain sen nyt jo. On tää hurjaa, mutta en valita. Tuntuu tosi hyvältä.

Eilen rantauduin Helsinkiin ja rakkaan ystävän kämpille loisimaan (Kiitos majoituksesta, beibe!). Yritin koko matkan ajan psyykata itseäni panikoimaan, pelkäämään suurkaupunkia, mutta en onnistunut. Istuin vain rauhallisena bussissa ja kuuntelin musiikkia. Vielä siinäkään vaiheessa, kun könysin ulos bussiterminaalista johonkin epämääräiseen sijaintiin enkä oikein tiennyt, mihin olin tupsahtanut (kunnes hetken kuluttua omaksi ihmetyksekseni tajusinkin, missä olen, jestas!), en saanut päälle kauhuhepulipaniikkia. Kaikki minut tuntevat tietävät, että menetän normaalisti ainakin kuukaudeksi yöuneni ja saan vähintään vatsahaavan jo pelkästään ajatuksesta, että joudun johonkin tuntemattomaan paikkaan (tai vaikka tuttuunkin, ei sitä aina tiedä) ja vaikka joku raahaisi mua koko ajan kädestä kiinni pitäen pitkin Helsinkiä, mua pelottaa silti. Nyt huomaan omasta aloitteestani suunnittelevani jännittäviä tutkimusretkiä tulevan työpaikkani kulmille ja kenkäkaupoille, YKSIN. Kuka mä olen ja mitä mä olen tehnyt Loviisalle?

Joku sanoi mulle joskus lukiossa ollessani, että elän elämääni käsijarru päällä. Muistan vieläkin tuon, koska se osui ja upposi, mutta vielä enemmän se osui nyt, kun eilen muistin tuon. Juuri siltä musta nytkin tuntuu, että olen tukahduttanut itseni viime vuosien ajan. En nyt lähde erittelemään syitä, arvaatte ne kyllä sanomattakin. Kaikki viime vuonna tapahtunut on kai sitten vahvistanut ja kuten parikin ystävää on mulle ehdottanut, olen saattanut löytää itseäni, ainakin vähäsen. Ainakin on kotoisampi olo. Ehkä mä löydän loputkin itsestäni, kun elämän muutosaallokko ainakin hetkeksi aikaa tasaantuu ja minun on pakko miettiä, mitä haluan ja miten. Sitä odotellessa meinaan nauttia elämästäni ja kaikesta siitä, mitä sillä on annettavana.

Mä olen lomalla!
Mulla on uusi Tärkeä Ihminen (Mä olen varma, että hän on mun elämäni Hän, tiedättehän?)!
Mä olen Helsingissä!
Tapaan tällä viikolla paljon ystäviä, mm. kahta sellaista, joita en ole aikoihin nähnyt!
Mä uskallan pitkästä aikaa!
Viikonloppuna taas söpöilemään!