Jotenkin on sellainen olo, että kirjoituttaa, mutta kun ei oikein varsinaisesti ole mitään asiaa, tuntuu typerältä edes yrittää. Joku viisaampi pysyisi kokonaan pois blogistaan ja kirjoittelisi ainoastaan silloin, kun on sanottavana jotain erityisen tärkeää ja merkityksellistä. Minähän en ole koskaan väittänytkään olevani kovin viisas, joten kärsikää nyt sitten, kun olette tänne tulleet.

Tänään on ollut kaikesta huolimatta ihan lupsakka päivä. Töihin piti mennä, kouluttaa yksi lipevä virkamies, päätäkin särki, sähköpostiin tuli muutama ärsyttävä viesti, kuulin huonoja uutisia ja kaiken huipuksi jouduin kotona tekemään ruokaa. Mutta siltikin olen hyvällä tuulella, minkä täytyy tarkoittaa ainoastaan sitä, että olen sairaalahoitoa vailla.

Ilonaiheita on useita, sellaisia ihan pieniä juttuja vain. Niin kuin vaikkapa se, että pikkuveljeni lähetti minulle viestin Facebookissa. Ei sillä tietenkään mitään jännittävää asiaa ollut ja viestikin koostui kokonaista kahdesta lauseesta, mutta että sellainen nuori ihminen viitsii kirjoittaa tällaiselle vanhalle harpulle (edes ne kaksi lausetta)! Hetken päästä kolahti sähköpostiin viesti kummipojan äidiltä. Ovat tulossa käymään täällä kesäkuun alussa. Täällä! Eivät ole käyneet koko sinä aikana, kun olen Keski-Suomessa asunut, joten kyseessä on melkoisen harvinainen tilaisuus. Ja sitten sain pitkän sähköpostin siltä ihmiseltä, joka minut tälle työuralle lopullisesti vietteli. Ihan vain kuulumisia kyseli ja kertoi omiaan, mutta kivalta tuntui silti. Viime silauksen ilomielelle antavat uudet blogituttavuudet, joita olen tänään salaa töissäkin urkkinut. Olen tosi ronkeli blogien suhteen ja kyllästyn helposti, joten jokainen helmi ja kultajyvä on syytä poimia talteen.

Tai ehkä olenkin nykyään paremmalla tuulella ja välillä jopa onnellinen, koska kuuntelen aamuisin Reginaa. Huikeaa kevätmusiikkia.

Tekisi kamalasti lipsahtaa ja tilata läjät uusia leffoja ja musiikkia, mutta en ole saanut järjen ääntä pääni sisällä (vielä) tukahtumaan. Koittaa raukka vikistä, että ei muka olisi varaa. Tarvitseeko sitä nyt joka päivä muka syödä? Onko sitä nyt pakko muka talossa asua, eikö voisi veneen alla tai teltassa? Varsinkin leffahylly suorastaan uikuttaa tyhjyyttään ja erityisesti Tarantinon leffoja sinne pitäisi kiireesti saada.

Ihmissuhderintamallakin on tyhjiö enkä tiedä, kuinka sen täyttäisin. Jotain puuttuu, useita joitakin itse asiassa. Joitakin, joiden kanssa itkeä, nauraa, halata ja pussata, silittää poskea ja puhua kaikesta, yhtä aikaa. Mistä ne jotkut löytyisivät?