Yööökh! Mun on ihan pakko hillitä tätä juopottelua nyt. Ihan totta, ei tästä tule mitään näin. Muuten voisi tullakin, mutta kun mua ei huvita kärsiä krapulasta ollenkaan. Krapulat ovat kerta toisensa jälkeen ankarampia ja säälimättömämpiä. Nukkumaan käydessä ehkä vain vähän pyörii päässä, mutta kun aamulla aukaisee silmänsä, ei voi olla ihan varma, miten päin sattuu sängyllä pötköttämään. Tai että onko ylipäätään edes sängyssään, vai ehkäpä jossain huvipuiston pyörivässä laitteessa. Vatsassa on epämiellyttävä olo: reitti naistenhuoneeseen pitää tehdä itselleen selväksi heti ensimmäisenä. Kädet ja jalat tärisevät, olo on hyvin hutera. Voisi olla hyvä opetella kiinnittämään itselleen polvisuojukset ennen nukkumaankäyntiä, jotta olon mennessä liian heikoksi, välttämättömät wc-käynnit voisi suorittaa nelivedolla. Ja kukakohan voisi kutsua pois ne pikkujannut, jotka takovat pääni sisällä vasaroineen?

Oma lukunsa on sitten toki se henkisen puolen kärsimys, joka väistämättä muistuttaa olemassaolostaan jossain vaiheessa kankkusta. Oliko ihan varmasti taas pakko juoda liikaa? Oliko aivan varmasti järkevää kertoa se yksikin uskomattoman nolo paljastus itsestään? Oliko pakollista tanssia alasti baaripöydällä? No okei, ei nyt sentään.

Mä en ole kuukausiin käynyt edes baarissa, mutta krapula se löytää perille siitä huolimatta. Olen tissutellut kotona ja eilen äidin luona, mutta ei siitä sen enempää. Verisuonet katkeilevat vähemmästäkin ("Kyllä minä tiiän, että minä oon huono äiti, yhyhyy."). Mutta en ole toisaalta yhtään skitsoillut viikonlopun aikana (ehkä vähän äidille), jotain positiivistakin siis.

Nyt on pakko mennä keittämään niin vahvaa kahvia, että viimeinenkin viinanripe palaa elimistöstä. Ei tästä muuten hengissä selviä.