Tätä postausta ei pitänyt tulla, mutta tuleepa silti. Nimittäin nyt pitää kuuluttaa koko maailmalle muutama asia minusta. Ihan vaan, koska olen itsekeskeinen ja varsinkin ilmeisen itsekäs. Minusta on niin huippukivaa puhua itsestäni ja mielipiteistäni.

Minä olen ilonpilaaja. Olen ahdasmielinen. Sopeutumaton. Käpypillu. Ajattelematon. Joustamaton. Tahditon. Uskallan vahingossa joskus olla eri mieltä kuin joku toinen ja (käsittämätöntä kyllä) sanon toisinaan, jos en pidä jostain asiasta, vaikka ei olisikaan kyseessä elämän ja kuoleman kysymys. Uskallan joissain poikkeustapauksissa ajatella itseäni enkä pelkästään toisia.

Eri mieltä ei saakaan olla, mielipidettä ei saakaan sanoa. Nimittäin, jos esimerkiksi vahingossa ja hirveässä epähuomiossa tulee sanoneeksi, ettei yhtään pidä jostain, mistä kaikki muut pitävät, vähintään puoli valtakuntaa loukkaantuu, koska... Jaa'a, en tiedä, miksi. Sillähän ei tietenkään ole mitään merkitystä, olenko jotain mieltä asiasta vai ihmisestä.

(Kuva lähtöisin täältä.)

Mutta ei hätää, olen oppinut läksyni enkä ole enää koskaan mitään mieltä mistään. Vastaan kaikkeen "ihan sama", koska eihän minun mielipiteelläni ole mitään merkitystä kuitenkaan. Demokratian piirissä pitäisikin toimia enemmistön mielipiteiden mukaisesti, mutta ilmeisesti osa demokratiaa on myös se, että enemmistöä vastaan olevalle saa rajattomasti suuttua, loukkaantua ja vaikkapa harjoittaa kevyttä kenttävittuilua, jos sattuu sille tuulelle osumaan. Tai sitten olen erehtynyt luulemaan demokratiaksi jotain, joka onkin oikeasti jotain muuta. Pahoittelen, olen varmaankin liian yksinkertainen ymmärtämään näitä asioita. Tai kirjoittamattomia sääntöjä.

Toisaalta, mitäs pienistä. Minulla sattuukin olemaan juuri nyt ja juuri tässä elämäntilanteessani runsaasti ylimääräistä energiaa ja muutama tuokkonen vaille käyttöä jäänyttä stressinsietokykyä tuhlattavaksi. Minusta on oikeastaan tosi kivaa ja virkistävää miettiä, millaisia ratkaisevia päätöksiä olen elämääni liittyen tässä juuri tullut tehneeksi ja että saanko viettää loppuelämäni ihan omassa itsekkäässä ylhäisyydessäni pääkaupunkiseudun sykkeessä ja väistellä niitä mätiä (varmaan myös kypsennettyjä) tomaatteja, joita minua kohti viskellään oltuani vahingossa jotain mieltä jostain (vai onnistunko ehkä löytämään uusia uhreja, joille voin tuttavuuden alkuhuumassa suoltaa kenties runsaastikin mielipiteitäni?). Hyvä, että tämäkin selvisi. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Uutta maailmankatsomustani ja erityisesti tätä uutta viimeinkin ymmärtämääni mielipidesääntöä noudattaen voinkin nyt kertoa, mitä minulle kuuluu.

Kävin perjantaina kaupassa ja Alkossa. Join kuohuviiniä ja allekirjoitin työsopimuksen. Se oli mielestäni *piip*. 

Lauantaina kävin äidin luona. Grillasimme ja joimme alkoholijuomia. Tunnelma oli *piip*. Tulin bussilla kotiin puolen yön tienoilla. Olin humalassa. Hammastani särki koko lauantain. Siitä ajattelin, että *piip*.

Kahtena viime yönä olen valvonut tuntikausia hammassäryn vuoksi. Se oli aika *piip*. Eilen otin kourakaupalla Buranaa, mutta särky ei juurikaan hellittänyt. Todella *piip*. Tänään kävin hammaslääkärissä eikä enää koske. Minulle tehdään juurihoito tai sitten hammas otetaan kokonaan irti. *piip**piip**piip*.

Naapurin koira on haukkunut viikon sisällä viitenä aamuna kuuden ja puoli seitsemän välillä ja olen herännyt siihen. Naapurin tädin kanssa saimme sovituksi, että koiralle aloitetaan uudestaan lääkitys. Ihan *piip* juttu. Lupasin lisäksi seurustella koiran kanssa ainakin silloin, kun naapurin täti on yövuorossa, jotta se ei haukkuisi koko yötä. Siis koira, ei täti. Niinä öinä koira tulee varmaankin minun luokseni yökylään.

Ainiin, yksi asia vielä. Nimittäin ne ihmiset, joista tässä postauksessani kirjoitan, ovat minulle rakkaita enkä näin ollen toivo, että kukaan kommentoisi mitään ikävää heistä. Kenenkään ei tarvitse olla turhautunut puolestani: se riittää, että minä olen sitä. Ja väsynyt siihen, että en kelpaa sellaisena kuin olen eikä kukaan jaksa minua ymmärtää. Minun voimani vain ovat nyt loppuneet enkä jaksa enää vängätä, väistellä ja suodattaa jokaista sanomaani asiaa. En jaksa selvitä kaikesta paskasta yksin, mutta ei näyttäisi olevan paljonkaan vaihtoehtoja. Anteeksi vain, jos kuulostaa itsesääliltä. Sitä tämä nimenomaan on. Säälittävää tai ei, en minä muuhunkaan enää pysty.