Rupesin eilen kirjoittamaan riemastunutta tekstiä eräästä elämän osa-alueesta, mutta sainkin kesken kirjoituksen surullisia uutisia ystäväpiiristä eikä tuntunut enää kovinkaan onnelliselta tai edes oikealta hehkuttaa omilla asioillaan. Viime ajat ovat olleet käsittämättömän vaikeita ja tahmaisia itseni lisäksi myös monille ystäville. Kaveripiirissä käydään läpi isoja asioita ja suuria muutoksia ja sitä on pelottavaa seurata vierestä. Omalle kohdalle osuneet menetykset ja pettymykset eivät tietenkään myöskään ole omiaan nostattamaan mielialaa.

Tämä ero on joinain hetkinä ihan hirveän vaikea paikka mulle. En ollut osannut kuvitellakaan, miten tyhjältä olo tuntuu tässä tilanteessa ja millaiset pienetkin asiat saavat elämän hauraan pohjan murenemaan uudestaan ja uudestaan alta pois. Asiat, joiden tietää tapahtuvan, mutta eteen tullessaan ne kuitenkin yllättävät. Olen mielessäni väistellyt näitä asioita nyt, koska niiden ajattelusta tulee liian paha mieli ja pelkään, että pään tasapaino järkkyy liikaa. Hipaisen vain pintaa ajatuksissani enkä uskalla kaivaa syvemmältä ja piehtaroida. Ehtiihän sitä.

Ystävä totesi äsken, että olen kuitenkin ollut ilmeisesti yllättävänkin reipas ja rohkea. Rohkeudesta on kommentoitu muuallakin. Mutta enhän mä edes ole! Mä en tehnyt eropäätöstä: en olisi saanut sitä aikaiseksi varmaan ikinä, niin mukavuudenhaluinen ja turvallisuushakuinen olen. Sosiaalinen luonne tarvitsee toisia ympärilleen eikä täällä enää ole kovin montaa seuralaista. On kyllä ollut vaikea paikka päättää, valitseeko vankemman turvaverkon vai turvallisen työpaikan, mutta nykyisen työnantajan joustamattomuus ja typerät byrokraattiset järjestelyt saivat minut kallistumaan tukiverkon puoleen. Siitä on iloa sittenkin, jos työpaikan kanssa käy huonosti ja nykyisessä työpaikassani en kuitenkaan ole kovin onnellinen. Rahaakin pk-seudun paikoista toki saa enemmän kuin nykyisestä.

Mutta niitä ilon aiheita sitten. Huomasin eilen, että työasioissa itseluottamukseni on noussut vuoden aikana tosi paljon. Kävin eilen nillittämässä työnkuvastani ja palkkauksestani ihmiselle, jolle en vielä vuosi sitten olisi uskaltanut sanoa mitään mistään muustakaan asiasta. Valitin lähimmästä esimiehestäni, työtehtävistä, saamastani palautteesta, palkasta ja kaikesta muustakin. Sanoin just mitä ajattelin enkä kaunistellut yhtään. Kerroin että meidän tiimi on sitä mieltä että meihin kannattaisi alkaa pikku hiljaa panostaa ennen kuin koko porukka katoaa. En tiedä, sainko mitään aikaan vouhotuksellani, mutta tulipahan ainakin selväksi, että en alistu tähän nykyiseen.

Muutakin tapahtui. Lähetin pari viikkoa sitten viisi työhakemusta. Yksi oli sinne paikkaan, jonne jo pääsin ja eilen sain kutsun kahteen muuhun. Tänä aamuna pirahti vielä puhelin ja langan päässä oli henkilö, joka soitti jo aikaisemmin ja pyysi ansioluetteloani. Solkotin sille edellisessä puhelussa kaikenlaista sekavaa ja arvelin, että siitä ei kuulu enää ikinä mitään. Lisäksi kyseisessä firmassa on meneillään YT-neuvottelut ja päättelin, etteivät ne kuitenkaan saa mitään uusia tyhjäntoimittajia rekrytä. Mutta se mies soitti sittenkin ja oli kiinnostunut. Pahoitteli kovasti että nyt parin viikon aikana ei voi kutsua haastatteluun juurikin niiden YT-hommien vuoksi, mutta vakuutteli, että sitten heti kun ylemmiltä tahoilta annetaan lupa, hän kutsuu mut. Kerroin että kun on näitä muita hakuja meneillään, niin voi olla, etten ole enää käytettävissä, jolloin tämä herra hätääntyi ja lupasi selvittää, saisiko johdolta jonkun erityisluvan. Jestas!

Nyt mä olenkin sitten positiivisen ongelman edessä. Pitäisi valita, jos useammasta paikasta tarjotaan töitä. Sitähän en toki tiedä vielä, nauravatko mut haastatteluista pihalle, mutta kyllähän tämä vähintään positiiviselta vaikuttaa. Tekijöitä tällä alalla ei oikein ole ja kaikki, jotka ovat tehneet yhtään mitään aiheeseen liittyvää, kelpaavat. Ilmeisesti. Niinhän mulle sanottiin, mutta en uskonut, että se koskee minuakin.

Neljä viidestä työhakemuksesta, melkoinen prosentti. Ainakin, jos vertaa aikaisempiin kokemuksiini kun joka viideskymmenes hakemus tuotti tulokseksi tympeän paperin, jossa kiitettiin kiinnostuksesta ja toivotettiin parempaa onnea jatkossa. Hyvä, että tämä osui tähän kohtaan elämää, on itsevarma olo edes jossain asiassa.