Joo, eiköhän tämä vuodatus ole nähty. Koko eilisen päivän päivittivät blogialustaa ja sattuivat aloittamaan sen sopivasti just siinä välissä, kun itse olin kirjoittamassa päivitystä. Sinne meni sitten sekin pitkä kirjoitus, prkl. No, oma vika, kun en tallentanut, mutta kyllä siitä huolimatta otti kupoliin. Siirryin sitten toisaalle jatkamaan. Täytyy vielä tutkia, saako täältä nämä vanhat kirjoitukset sinne uuteen paikkaan mukaan.

En nyt osaa sanoa, millainen tämä vuodatuksen viimeisin uudistus oikein on. Ainakaan sisäänkirjauksen jälkeen läheskään kaikki linkit eivät toimineet vielä ja jotenkin kankealta tämä tuntuu muutenkin. Totuttelemista varmaan vaatisi ja tarkempaa tutustumista. Mutta en minä. Blogilistalle vaihdoinkin uuden osoitteen jo eilen ja tännekin voin sen nyt linkittää. Menkää siis muualle.

Mulla on vielä ensi viikko lomaa. En muistanutkaan enää, miltä tuntuu ajatella, että muut heräävät aamulla töihin, mutta itse saa vielä jatkaa unia. Ja ihan niin pitkästi kuin huvittaa! Lomaviikolle ei ole mitään suunnitelmia, ei ensimmäistäkään aikataulutettua tekemistä, jos ei lasketa sitä, että haluan vuodenvaihteessa käydä katsomassa ilotulituksia keskustassa.

Olen ollut vuoden mittaan kilttinä ihan selvästi. Pukki nimittäin lahjoi minua keskiviikkona niin monilla toivelahjoilla, että en meinannut enää laskuissa perässä pysyä. Tekemistä pitäisi riittää joululoman ajaksi sekä minulle että Tärkeälle, jälkimmäinen kun löysi paketeistaan uuden pelikonsolin ja muutaman pelinkin. Itse sain näitä perinteisempiä ilahduttajia.



Sain muutakin, monta kutkuttavan ihanaa lahjaa, mutta merkittävä osa niistä on tällä hetkellä jo pistelty parempiin suihin enkä kaikkia muita kehdannut lastata samaan kuvaan, ettette muut tulisi kamalan kateellisiksi ;) Voi pukki, miten onnistuitkin hienosti!

Alkuviikosta olin vielä töissä ja jouduinkin painiskelemaan oikein viimeisen päälle hankalan ongelman parissa. Keskenkin se juttu vielä jäi ja jouduin nakittamaan kollegalle, mutta ei sille vaan mitään mahda, että a) työpäivässä on rajallinen määrä tunteja (tiistaina meni kuuteen asti) ja b) aina ei osaa kaikkea, mitä pitäisi. Toivottavasti kollega ei kovin pahasti hermostu, kun pyhien jälkeen postilaatikossa odottaa tämä ikävä nakki.

Keskiviikkona heräiltiin ihan omaan tahtiin ja aamiaisriisipuuro nautiskeltiin vasta iltapäivän puolella. Päivä kului rötkötellessä sohvalla, saunoessa, syödessä (Ja voi pojat, että syötiinkin huolellisesti koko ensi vuodenkin edestä!) ja kuusen alta lahjapaketteja konttaillessa. Ilta kuluikin nopeasti saatuihin lahjuksiin tutustuessa.

Joulupäivänä lähdettiin reissun päälle. Alkuillaksi ehdimme Jyväskylään äidin luokse joulustelemaan ja ruokapöytään sielläkin aika lailla samoin tein komennettiin. Syötiin ja juotiin, juotiin ja juotiin vähän lisää niin, että nukkumaan maltettiin käydä vasta aamulla. Perjantaina nukuttiin pitkälle iltapäivään ja hiukan tutisevina ja väsähtäneinä aamiaisen jälkeen kaahattiin Tärkeän vanhempien luokse, suoraan ruokapöytään. Yövyimme vielä sielläkin ja palasimme kotiin vasta lauantaina aivan lopen uupuneina reissaamisesta. Hetken sohvalla retkotettuamme saimmekin oikein kahdessa erässä vieraita, kun ensin Tärkeän ystävä poikkesi pikaisesti ja sen jälkeen Mrs. Pimpin' mama miehineen poukahti leffan jälkimainingeissa jouluglögille. Tänäänkin vielä piti ovikellon soida, mutta vieraaksi aikoneet olivat onnistuneet hajottamaan matkan alkuvaiheessa autonsa ja ilmoittelivat jo aamupäivällä, että täytyy jättää toiseen kertaan. En nyt sittenkään nähnyt veljeä ja iskää tänä jouluna, mutta toisaalta vastahan tässä nähtiinkin. Alkuillasta käytiinkin sitten Tärkeän veljen ja avokälykkeen kanssa leffastelemassa ja kahdestaan sen jälkeen viimeistelemässä jouluähky täkäläisessä italialaisravintolassa (Mun oli otettava puolet annoksestani mukaan, ei sitä vaan pystynyt syömään kokonaan!).

Ensi viikko on siis vielä lomaa sekä minulla että Tärkeällä. Maltammekohan oikeasti pysyä kotosalla ja olla möllötellä vain, kun kuluneen syksyn aikana totuimme olemaan jatkuvasti jossain reissussa?

Kiirettä pitelee, joten toivotan vain nopeasti onnellista joulun aikaa! Lupaan tulla päivittämään pidemmin sitten kun olemme kotiutuneet sukulaisvierailuilta.



Nyt kinkun kimppuun!

Väsyttää ihan tajuttomasti. Viime viikko kurssilla, tällä viikolla paljon töitä ja reissupalavereja. Ensi viikolla töitä vielä maanantaina ja tiistaina. Huomenna lääkäri vatsavaivojen vuoksi. Joulu tulee ja pitäisi siivota. Viikonloppuna reissuun ja joulupäivänä sukuloimaan. Pitäisi ostaa jouluruuat ja tehdä varmaan vielä paljon muutakin. Aika ei meinaa riittää. Voimat eivät varsinkaan meinaa riittää, mutta sinnittelen jotenkin. Viikonloppuna olin niin väsynyt, että jouduin jättämään välistä kaverin pippalot ja siinä tiimellyksessä tulin hölmöilleeksi niin, että kaveri loukkaantui. Ihan syystä ja syyttää voin vain itseäni, joten harmittaa ihan tajuttomasti. Musta on tullut itsekäs sika. En jaksa panostaa niihin asioihin, joihin pitäisi. En jaksa tai ehdi olla hyvä ystävä kenellekään, kuunnella toisten kuulumisia, jeesata hankalissa paikoissa tai tehdä muitakaan asioita, jotka ystävän työnkuvaan kuuluvat. Vähän sellainen olo, etteivät kaikki narut meinaa pysyä näpeissä millään, joten jostain pitäisi nyt ihan suosiolla päästää irti. Jos panostan siihen, mistä mulle palkkaa maksetaan, en jaksa kunnolla oikein mitään muuta ja jos taas en panosta, eivät varmaan viitsi kauaa maksaa sitä palkkaakaan. Onneksi on vähän lomaa joulun jälkeen.

Tärkeä on korvaamaton. Ilman sitä tästä kaikesta ei tulisi yhtään mitään. Aina, kun väsyttää tai surettaa, se tietää, miten mut saa piristymään ja paremmalle tuulelle. Mun oma ihana. Kunpa jaksaisin olla sille parempi.

Eipä enempää tälläkään kertaa. Pitäisi sitä ja tätä ja tuota vielä tänään eikä aikaa ole.

En ole oikein jaksanut ja ehtinyt päivittää, kun eipä tässä mitään uutta kerrottavaa juurikaan ole ollut. Nytkin tulin kertomaan vain sen, että lähden aamulla reissaamaan ja olen näin ollen pois linjoilta muutaman päivän. Yritän ehtiä päivittämään jotain ensi viikonloppuna.

Kauhia työreissu, pitäkääs peukkuja.

Kirjoitan nyt silläkin uhalla, että kukaan ei kommentoi tätäkään postausta. En nyt sentään kommenttien vuoksi blogia pidä, vaan siksi, etten osaa olla kirjoittamatta, mutta en voi väittää etteikö viestien saaminen lukijoilta silti tuntuisi mukavalta. Pitäisi taas ryhdistäytyä siinä hommassa itsekin.

Tänään on ollut älyttömän hyvä päivä. Olen leuhottanut naama leveässä hymyssä aamusta asti, kun on ollut niin hyvä mieli. En vieläkään meinaa uskoa, että juuri minun elämästäni tosiaan tuli näin mukavaa. Miten se kävikin niin helposti vielä?

Tärkeä. Se on parasta, mitä tiedän. Sen kanssa on niin helppo olla, kun ajatukset ja mielipiteet osuvat niin yksiin. Ei tietenkään kaikessa eikä aina, mutta niistä ärsyttävistä pikku asioista on paljon helpompi päästä yli, kun on vastapainoksi niin paljon hyvää. Ja yhdessä voi tehdä kaikenlaista: käydä kaupassa, jouluostoksilla, katsoa telkkaria, kuunnella levyjä, katsoa leffoja, tehdä ruokaa, jopa siivota ja vaikka mitä muutakin. Ei tule riitaa eikä tarvitse kärvistellä turhia.

Ja työ! Voi että, kun mä niin tykkään siitäkin! Tuntuu, että osaan ja pystyn ja on mukava huomata, että siitä on hyötyä. Pelkäsin saavani tänään kehityskeskustelussa kylmää kyytiä, kun olen kuitenkin vielä koeajalla, taantuma iskee ja kaikesta pitää säästää, mutta ei se niin mennytkään. Kehuttiin sen sijaan. Sanottiin, että olen ollut oma-aloitteinen ja että työstäni on tullut hyvää palautetta. Työkuormakin on kuulemma oikein sopiva ja siitä ei pidä olla yhtään huolissaan, vaikka olen itse vähän hermoillut, mistä saisin päiviini tarpeeksi hyödyllistä tekemistä. Nyt kun en vielä kovin paljon asioita osaa ja pysty töissä auttamaan.

Ja sain lomaakin! Joulun jälkeen kokonainen viikko! Pyysin aluksi vain kahta päivää, mutta sitten mietin, että on kuitenkin kivempi saada pidempi vapaa, jotta ehtii kunnolla keskittyä joulun viettoon ja sukuloidakin vähäsen. Ei voisi olla paljon tyytyväisempi olo, kun lupa annettiin.

Semmoista. Hirmuisen onnellista ja tyytyväistä elämää. Niistä ylimääräisistä kiloista huolimatta...

Lunta! Jee! Ette voi kuvitellakaan, millainen riemu repesi sunnuntaina, kun ulkona tuuli ja tuiskutti eikä muutaman tunnin pyrytyksen jälkeen asfaltista tai nurmikosta ollut tietoakaan. Lauantaina paikoilleen ripustetut koristevalot, hyllyn perältä kaivellut joululevyt ja Joululehti pitivät huolta joulunodotusfiiliksestä. Enpä muista ilahtuneeni lumisateesta koskaan niin kovasti kuin viime viikonloppuna.

Muuten elämään ei kuulu kummempia. Lauantaina käytiin suorittamassa jouluostokset ja nyt on hankittuina yhtä pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta kaikki joululahjat ja kinkku. Joo! Ostettiin sekin pakastimeen odottelemaan, kun se niin vienosti kaupan pakastealtaasta meille kuiskaili. Kamalasti meni rahaa, mutta onneksi veronpalautukset odottavat jo nurkan takana. Toivottavasti tuli nyt valittua mieleinen lahja kaikille osapuolille. Mutta mitenkähän maltan olla joulukuun aikana hankkimatta lisää lahjoja?

Joulukuussa pitää keskittyä nyt ainakin yhteen tärkeään asiaan. Nimittäin kävin tänä aamuna ennen töihin lähtöä vaa'alla ja tauluun läpsähti sellainen lukema, että melkein itku pääsi. Kyllähän mä sen tiesinkin, että suuhun on tullut tukittua jääkaapista ihan kaikkea mahdollista ja dieettejä ei ole noudatettu, mutta ainahan sitä voi elää silti itsepetoksessa siihen asti, kun tulee raakaa faktaa nenän eteen. Ei nyt ole sentään mistään katastrofista kysymys ja toisaalta on ihan odotettavissakin, että kun en perinteistä dieettiäni nyt tämän vatsavaivani vuoksi pysty täysin noudattamaan, paino nousee, mutta tätä menoa, jollei perunalastupussit ja suklaalevyt pysy kaupassa, on syytä tehdä pian reissu retkeilyliikkeen telttaosastolle, jotta edes joku kolttu mahtuu päälle. Tiedossa on nyt joulun alla joka viikonlopulle jotain ohjelmaa ja hippaloimista, joten täysin nounou-osastolle kaikki herkut eivät joudu, mutta jonkinlainen ryhtiliike tässä on pakko tehdä. Joulun jälkeen varmaan vähän napakampikin sellainen, eivätköhän ne kinkut taas perinteisesti vyötärölle kerry.

No mutta, ei kai tässä tämän ihmeellisempää taaskaan. Taidan hiiviskellä salaa ikkunaan ja aukaista verhot täältä toimistolta, jotta sitä lunta saisi nyt kerrankin katsella.

Kylläpä on ollut hirveä päivä. Heräsin puoli kuudelta siihen, että uni ei enää tullut ja hetkisen päästä rupesikin vatsanpohjassa vääntämään. Kuvittelin typeränä ensin, että olen varmaankin syönyt jotain sopimatonta ja vatsa rauhoittuu, kun sopimattomuudet sieltä tulevat pois. Kuvittelin meneväni töihin kouristelusta huolimatta. Kuvittelin vielä melkein siinäkin vaiheessa, kun lähtöä tehdessäni huomasin, että ehdin korkeintaan lähimpään risteykseen siinä vaiheessa, kun suklaat on jo pöksyssä.

Siispä puhelu pomolle ja parille työkaverille, että tämän päivän suunnitelmat menivät nyt uusiksi. Esimies hurautti nyt sitten turhan takia toisesta kaupungista tänne pitämään mulle kehityskeskustelua, mutta ei sille mitään voi. Olin tosiaan niin sairaana, että en varmaankaan olisi selvinnyt edes työmaalle asti.

No, vatsa on kipeänä vieläkin, mutta kehiin kaahasi uusi vaiva. Ihan jokaista lihasta koskee, selkä on jumissa ja kireä, päätä särkee, iho on aivan kosketusarka. Kuumettakin tietysti ja paleltaa. Nukkumaan ei pysty, koska kaikissa asennoissa sattuu. Kärvistelin tuntikausia pystymättä tekemään yhtään mitään muuta kuin kerran tunnissa laahustamaan keittiöön lämmittämään kaurapusseja mikrossa tai täyttämään lasiin juotavaa. Syömistä en ole vielkäään uskaltautunut edes harkitsemaan.

Sitten meni hermo. Piti saada unta, ei kestänyt enää kipuja. Särkynappia huuleen ja voi autuutta. Harvoin pystyy tuolla lailla tuntemaan, kun lääkkeen vaikutus alkaa: lämmin rentous valui vatsasta kohti raajoja ja jäseniä kihelmöi. Menisin naimisiin noiden lääkkeiden kanssa, jos voisin. Untakin sain hetkisen, melkein tunnin verran ja heräsin hikilammikosta lämpimien kaurapussien päältä puoli tuntia sitten. Olo on paljon parempi kuin aiemmin, mutta ei tämä tässä ollut vielä, ei varmasti. Vatsaa vääntää (no kai nyt, kun aivan tyhjään mahaan tyrkätään särkylääkettä) ja lihaksia kolottaa edelleen. Pää melkein kääntyy, käsi melkein nousee, selkä melkein taipuu. Illalla saatan uskaltautua ottamaan vähän kaurapuuroa.

Toivottavasti eivät töissä menetä hermojaan muhun. Ihan vielä.

Edit. Kannattaa päivittää lääkepöhnässä ja/tai kuumehoureessa. Korjasin noin kymmenen miljoonaa kirjoitus- ja ajatusvirhettä :D

Mua pyydettiin taannoin luettelemaan viisi omituista tapaani. Olen miettinyt tuota asiaa sittemmin monta kertaa, mutta en pääse mihinkään lopputulokseen. Omasta mielestäni en tee oikein mitään omituista, ystävien mielestä olen kokonaisvaltaisen omituinen ja Tärkeä ei viisauttaan kommentoi tätä kysymystä mitenkään.

Mutta lasketaanko se, että minä pidän syksystä ja pimeästä? Vesisateestakin, jos ei tarvitse olla ulkona pisaroita vastaanottamassa vaan voi pällistellä tuulesta taipuvia puunoksia ja lasiin läjähtelevää vettä ikkunan takana kuivassa.

Minusta syksyyn liittyy aina jotain vähän mystistä, jännittävää ja salaperäistä, onhan joulu jo aivan nurkan takana. Toisaalta syksy on myöskin aikaa, jolloin on jotenkin hyväksyttävämpää vain nököttää viltin alla, tiirata kynttilän valoa, syödä salaa muutama suklaapala ja hörppiä teetä.



Koska syksyllä on jatkuvasti huono ilma, kukaan ei oleta sinun ramppaavan lenkillä tai hulmuavan kaupungilla. Sen sijaan aikaa voi kuluttaa katselemalla lempielokuviaan ja selailemalla mainoslehtiä pohdiskellen mitä hankkisi läheisilleen joululahjaksi. Miten rentoilusta voi olla pitämättä?

Joulusuunnitelmat ovat vallanneet mielen. En anna kovin montaa joululahjaa, sillä haluan mieluummin panostaa kunnolla niihin harvoihin enkä itsekään halua saada mitään turhaa roinaa kaapinperukoille lojumaan. Paljon on vielä mietittävää ja melkein kaikki on suunnitelmista huolimatta hankkimatta. Tässä kuussa vietämmekin Tärkeän kanssa jouluostosviikonlopun, jonka aikana on tarkoitus hoitaa koko joululahja-asia kuntoon.

Jotain asiaakin oli olevinaan, mutta olen tainnut ainakin osaksi menettää kykyni puhua joistain tietyistä asioista. Johtuukohan se siitä, että en halua pilata mitään ilon aiheita huutelemalla niistä ympäri kyliä vai siitä, että iloisista asioista on hankala kertoa vaikuttamatta leuhkalta tai paiskomatta suolaa kenenkään haavoihin? Toisaalta taas surut ja murheet mun elämässä tällä hetkellä ovat niin mitättömiä, että niistä ei edes viitsi sen kummemmin mainita. Elämässä kaikki osa-alueet ovat paremmin mallillaan kuin koskaan aikaisemmin, vaikka ainahan korjattavaakin on. Pitääkin olla, jotta on jotain, mitä odottaa ja tavoitella. Murheet ovat ohimeneviä, pikkuasioita, arkipäiväisiä hermostuksen aiheita. Ja sitten on tietysti tämä viime aikoina tapetilla ollut terveysongelma, mutta sekin juttu etenee: pääsen erikoislääkärin vastaanotolle ja sen jälkeen ehkä leikkausjonoon "jo" ensi kuun alussa. Etenee kuitenkin, ei ne olleet mua unohtaneet! Olen ollut parina viime päivänä pirteämpikin enkä ole nukkunut päiväunia sunnuntain jälkeen (Sehän kuulostikin huippusaavutukselta...). Viikonloppunakin unetti varmaan lähinnä se flunssa, joka siis meni tietenkin ohitse maanantaiksi.

Ainiin! Käytiin porukalla katsomassa maanantaina uusin Bond. En oikein tiedä, mitä siitä ajattelisin, mutta kyllähän sen katsoi. Olisi varmaan ollut hyvä katsoa sitä ennen niitä edellisiä, minulta kun on jäänyt neljä tai viisi osaa välistä. Bondilla oli kuolleet silmät ja olematon takapuoli, se tuosta nyt päällimmäisenä jäi mieleen. Ainakin tykkäsin miljoonasti enemmän ennakkonäytöksessä ennen Halloweenia vilkaisemastamme Sawista.

Valtakunnassa kaikki hyvin.

... sairastaa lomilla ja viikonloppuisin. Lomaahan tosin voi siirtää, jos sairastuu ennen sen alkamista, mutta viikonloppuja ei. Ja luonnollisesti tunnollinen työntekijä sairastuu vasta loman alkamisen jälkeen.

No ei ole lomaa, joten ainoa vaihtoehto on sairastaa viikonloppuna. Niin päätin tänään toimia. Aamulla jo vähän aavistelin, kun kurkku tuntui kipeältä ja päivän mittaan kaulan imusolmukkeet alkoivat taas ilmoitella itsestään. Taistelin silti läpi pitkän ja kivisen työpäivän ja kovasti toivoin, että olo siitä helpottaisi. Töissä olikin oikeastaan tosi kivaa. Kivoja työtehtäviä ja -kavereita, kikatusta ja naureskelua. Sitten iltapäivä koitti ja samalla vapaus. Kotiin! Tärkeä oli liikenteessä juuri sopivaan aikaan ja kävi koukkaamassa mut kyytiin eikä tarvinnut edes kävellä. Ja se paistoi lettuja! Oi!

Sitten alkoivat Tärkeän työt ja mun sairastaminen. Nyykötin ensin sohvalla hetken aikaa ja päätin sitten pistää illan suunnitelmat käytäntöön. Monot jalkaan ja leffavuokraamoon. Lainasin kaksi leffaa, koska ilta on pitkä. Sitten kohti kotia. Ulkona oli aivan sairaan kylmä. Kotona oli aivan sairaan kylmä. Viltin alla oli aivan sairaan kylmä. Paksun täkin alla oli aivan sairaan kylmä. Sitten kysyin kuumemittarilta, mistä se johtuu ja se kertoi vastauksen. Voi perse.

No mutta ilta kului ihan mukavasti siltikin. Entinen työkaveri soitti pitkän puhelun melkein saman tien, kun kuumemittari muljahti pois kainalosta. Olen ollut sen jaksamisesta vähän huolissani ja nyt en ollut muutamaan viikkoon kuullut koko ihmisestä juuri mitään. Hyviä uutisia kuitenkin onneksi nyt sain, vaikka liikaa töitä sillä ressukalla vieläkin teetetään. Mietin tänään päivällä töissä, että ei olisi voinut olla parempi päätös vaihtaa työpaikkaa ja illan puhelu taas vain vahvisti sitä ajatusta. Silti on surku niitä paria ihanaa ystävää, jotka siellä sotkussa vielä tarpovat eivätkä uskalla lähteä pois. Puhelun jälkeen vilkaisin toisen vuokraamistani leffoista ja sen jälkeen sitten simahdin. Toinen leffa on siis vielä katsomatta, ehkä huomenna sitten. Vetelin hirsiä sohvalla puoli iltaa ja heräsin äskettäin. Kohta Tärkeä tulee töistä ja pitääkin ruveta yöunille.

Huomenna oli tarkoitus lähteä Tärkeän vanhemmille kylästelemään, mutta en nyt sitten tiedä, miten sen reissun käy. Tärkeä tietystikin lähtee, mutta mun voisi olla viisaampi pötköillä peiton mutkassa ihan vaan kotona. No mutta, sen näkee sitten huomenna.

Nyt takaisin puolitajuttomuuteen. Hauskaa viikonloppua!